Mel Gibson, näyttelemisestä ohjaamiseen siirtynyt australialainen on jälkimmäisessä erikoistunut veriseen ja näyttävään historialliseen epokkiin. Apocalypto on juurikin sellainen ja siinä puhutaan autenttisesti intiaanikieltä eikä verisien uhrimenojen shokkiarvosta säästellä ja kun obsidiaanikärkisellä kirveellä isketään päähän veri tirskuu kirkkaan punaisena ja rytmikkäästi ja ennustus osoittautuu todeksi.
Jaguaarintassu (Rudy Youngblood) elää rauhanomaisesti heimossaan ja kaappimainen Tylppä (Jonathan Brewer) on vitsailun kohteena ja harmissaan kyvyttömyydestään saada lapsia. Tämä rauhallinen elämä saa käänteen kun raivokkaan Ei Yhtään Suden (Raoul Trujillo) johtamat soturit hyökkäävät kylään, irvokas Keskisilmä (Gerardo Taracena) ottaa Jaguaarintassun orjakseen. Kiduttava kulkumatka vie “kehittyneemmän” kulttuurin hoteisiin missä orjat raatavat kuolemaansa ja rappeutunut papisto hallitsee petollisella valehtelulla ja hillittömillä massamurhilla. Todennäköisyyksien vastaisesti Jaguaarintassu pakenee ja seuraa verinen takaa-ajo missä vain kuoleman ja uudelleensyntymän avulla löytyy voima voittaa ja loppuun Gibson ampuu lopullisen kuoliniskun kulttuurille jonka epäinhimillistä rappiota hän on näyttänyt.
Rudy Youngblood ei ole mikään kokenut näyttelijä, mutta silti hän tekee vahvan ja tehokkaan suorituksen Jaguaarintassuna joka ei varsinaisesti ole mikään poikkeusyksilö. Hänessä on kuitenkin tarpeellista kekseliäisyyttä ja rohkeutta taistella elämänsä ja rakkaimpiensa vuoksi.
Raoul Trujillo on suorastaan paholaismainen jaguaarisoturin sotisovassa ja vaikuttaa lähes pysähtymättömältä luonnonvoimalta joka tappaa äärimmäisellä helppoudella kaikki esteensä. Gerardo Taracena on aivan yhtä iljettävä roolissaan ja luonnollisesti kokee verisen lopun.
Vahvin osuus on kuitenkin Gibsonin suorastaan mestarillinen tapa kertoa varsin suoraviivainen tarina kuolevasta kulttuurista. Hahmot esitellään nopeasti, mutta äärimmäisen mieleenjäävästi ja huumoria hyödyntäen antaen katsojalle naurua ja hyvää tuulta. Sitten tunnelma vaihtuu kiduttavaksi kuolemanmarssiksi mikä huipentuu puhtaisiin kauhukohtauksiin joiden väkivaltaisuutta ei voi liioitella ja sitten se vaihtuu musertavan kiivaaseen takaa-ajoon minkä tunnelma ei laannu missään vaiheessa ja lopulta mykistävään loppukaneettiin. Kuvasto on kaunista ja viidakko hehkuu upeita värejä ja ruumiiden täyttämä kenttä on melkoisen kuvottava näky.
Luonnollisesti mukaan on lipsunut virheitäkin, mutta niistä ei ole syytä nipottaa kokonaisuuden ollessa raivokkaan intensiivinen ja loistavasti toteutettu väkivaltaspektaakkeli missä on myös ylevämpiäkin aiheita. Keski-Amerikan intiaanikulttuurit eivät olleet mitään pasifistisia päähäntaputtelijoita vaan julmia joukkomurhaajia.
