Kaikki, jotka ovat olleet mukana seuramatkoilla tietävät kuinka kurjia ne ovat. Yleensä turistijoukossa on aina mukana kaikesta nipottavia matkalaisia, ainakin yksi juoppo, juopon kaveri, onnenonkija, kokemuksia etsivä pariskunta ja seurankipeitä keski-ikäisiä. Bussin edessä matkanjohtaja kertoo huonoja vitsejä, yhteislaulut eivät voisi kiinnostaa ketään ja matkan todellinen tarkoitus hukkuu monen kohdalla ryyppäämiseen. Porukka tuppaa käyttäytymään niin typerästi, että tuntee itsensä jopa melkein normaaliksi. Monet lähtevät näille matkoille pakoon huoliaan, mutta kohtaavat niitä niillä vain enemmän. Varsinkin pohjoismaalaiset tykkäävät tästä matkailumuodosta, mistä Seuramatkat – eli missä ovat possujuhlat? repii mahdollisimman paljon irti.
Elokuvan ytimenä toimii Lasse Åberg, joka vastaa käsikirjoituksen ja ohjauksen lisäksi myös pääroolista. Åbergin sympaattisesti tulkitsema reppana Stig-Helmer Olsson on neuroottinen heppu, joka kärsii lentopelosta. Lääkärin kehotuksesta hän lähtee jouluksi rentoutumaan lomamatkalle Kanariansaarille. Sivujuonena Stig-Helmer salakuljettaa tietämättään suuren summan Ruotsin kruunuja, mutta isomman tilan tarinassa saa Stig-Helmerin uusi ystävyys norjalaisen vauhtiveikon, Olen (Jon Skolmen), kanssa. Matkalla on luvassa lomaromanssiakin ja runsaasti hauskoja sattumuksia.
Näin sitä hyvää komediaa ja satiiria tehdään. Yleensä satiirin terä on terävimmillään tilanteiden kärjistämisissä, mitä Seuramatkatkin käyttää edukseen. Seuramatkojen stereotypiset hahmot ja kliseiset tapahtumat saavat maistaa osuvasti pilkkakirvestä, mutta itse matka tuntuu varsin aidolta ja realistiselta. Ehkä seuramatkojen meno on nykyisin niin kärjistettyä, että sen vuoksi leffan tunnelma tuntuu niin totuudenmukaiselta. Lomatunnelma on siis saatu hyvin talletettua ja sopivan rauhallinen kerronta toimii. Vitsit osuvat nappiin ja tuottavat parhaimmillaan hyvätkin röhönaurut. Juoni rönsyilee mukavasti elävöittäen leffaa. Kaikki ei onneksi jämähdy pelkästään hauskan päähenkilön tempausten ympärille, vaan mukana on paljon pieniä sivujuonia. Näin homma ei missään vaiheessa pääse puuduttamaankaan ja mielenkiinto säilyy loppuun saakka. Leffan huumori ei lähde siitä, että osoitetaan sormella ja nauretaan asian heikkouksille, vaan nauretaan yhdessä ilmiön huvittavuuden kanssa. Ilmiö ei ole onneksi kadonnut mihinkään melkein 30 vuoden jälkeen elokuvan valmistumisesta, vaan sen sen satiiri puree yhä.
Näyttelijätyö ansaitsee uskottavuudestaan kiitosta. Mukana on muutama aivan hulvatonkin veto ja kaikki hahmot ovat loistavasti käsikirjoitettuja. Omaksi suosikikseni nousee Åbergin hassu tulkinta Stig-Helmerinä sekä matkalle mukaan lähtenyt juoppokaksikko, joka heittää aivan älytöntä läppää. Åbergin mainio tulkinta on ikimuistoinen ja suuri syy tämän Seuramatkat-elokuvasarjan menestykseen. Stig-Helmerin ja Olen seikkailuja jatkettiin vielä neljällä elokuvalla, jotka antavat myös kyytiä eri matkailutyypeille.
