Myöhäisen keskiajan Pariisi. Kellonsoittaja Quasimodo (Lon Chaney) on nimensä mukainen muotopuoli. Esmeralda (Patsy Ruth Miller) on kaunis mustalaistyttö johon useampi taho iskee silmänsä. Yksi näistä tahoista on Quasimodoa pomottava Jehan Frollo (Brandon Hurst), rehellisen ja pappisuralle omistautuneen Claude Frollon (Nigel De Brulier) veli ja kapteeni Phoebus (Norman Kerry) on myös erittäin kiinnostunut Esmeraldasta.
Victor Hugon vanha (Allekirjoittaneelle lukematon) romaani on tarinan pohjana ja se ei kerro pelkästään epämuotoisesta kellonsoittajasta vaan vielä laajemmista asioista. Mukana on juonittelua, politiikkaa, lakia, laajamittaista rähinää ja tragediaa.
Notre Damen muotopuolesta kellonsoittajasta on paljon sovituksia ja tämä mykän elokuvan aikana tehty on niitä maineikkaimpia. Suureksi harmiksi on sanottava että Perley Poore Sheehanin sovitus harhailee tarinan lukemattomien tekijöiden välillä ja suurin osa henkilöhahmoista kuuluu latteiden pahviukkojen klubiin. Lisäksi ohjauksesta vastaava Wallace Worsley ei saa hulppeista puitteistaan irti paljoakaan. Brandon Hurst on aika niljakas retku ja Norman Kerry suurimpana voittajana on pelkkä keikari. Patsy Ruth Miller tarinalle tärkeänä Esmeraldana ei hehku tarpeellista kauneutta, mutta hänessä on ruokkoamatonta viehätysvoimaa ja lempeyttä.
Jotkut näyttelijät tekevät vain yhtä roolia ja tekevät sen hyvin, mutta jotkut näyttelijät ovat muodonmuuttajia – he muuttuvat eri hahmoiksi ja Lon Chaney oli paitsi loistava muodonmuuttaja myös nerokas maskeeraaja. Quasimodo on äärimmäisen ruma ja epämuodostunut räähkä jolla on kuitenkin ihanteita ja oma luonne. Lisäksi on huomattava se että Quasimodon epämuotoisuus menee kasvoja (rumat) pidemmälle ruumiiseen ja liikkumiseen.
Mielettömän pitkä ja raskas mykkäelokuva, mutta Lon Chaneyn suorituksessa on ikiaikaista voimaa. Se onkin ainoa todella kestävä asia tässä leffassa.
