Loppupuolella rupeaa toistamaan itseään katsojan turhautumiseen asti.

8.8.2006 16:38

Arvioitu elokuva

Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:The Butterfly Effect
Valmistusvuosi:2004
Pituus:113 min
“Väitetään, että perhosen siivenisku voi aiheuttaa kaukana myrskyn.”
– Kaaosteoria

Evan kärsii hetkittäisistä muistinmenetyksistä ja lapsuutensa traumoista. Hän on pitänyt päiväkirjaa 7-vuotiaasta asti. Päiväkirja avaa Evanille portin menneisyyteen, eikä vain kuvainnollisesti. Päiväkirjansa avulla Evan onnistuu muuttamaan menneisyyttä – ja käyttääkin tätä mahdollisuutta turhan usein, aina katsojan kyllästymiseen asti.

Jos menneisyyttä voisi tosielämässä muuttaa, olisimmeko säästyneet Perhosvaikutukselta? Sitä on paha mennä sanomaan, mutta kieltämättä hyvältä se kuulostaisi, sillä Perhosvaikutus on ihka oikeasti typerä ja huono elokuva, joka paikoin perehtyy enemmänkin ylenpalttisen turhaan kamerakikkailuun kuin itse tarinaan. Loppupuolella Perhosvaikutus rupeaa toistamaan itseään katsojan turhautumiseen asti. Sinänsä ihan mielenkiintoinen tarina on menty pahasti sössimään lisäämällä totaalisen turhaa sentimentaalisuutta ja onnellinen loppu viimeistään sai sappeni kiehumaan. Eikö hollykylässä enää osata tehdä elokuvaa ilman sitä pakollista rakkaustarinaa ja jotain sellaista, jonka tarinaa ei olisi jo aiemmin kerrottu?

Perhosvaikutuksen luokattoman surkea näyttelytyö ei ainakaan uskottavuutta lisää. Ashton Kutcher osoittaa, ettei TV:ssä idioottia esittänyttä kaveria voi ottaa enää tosissaan, vaikka roolin pitäisi olla kuinka vakava. Draamassa esiintyessä vaatimuksena olisi kuitenkin, että naamalla edes jossain vaiheessa näkyisi useampikin kuin se yksi ja sama ilme. Näyttelijöistä kukaan muukaan ei jää hyvällä tavalla mieleen, tosin Eric Stolz “elokuvantekijänä” on ainoa, joka sentään osaa edes vähän näytellä.

Perhosvaikutuksessa on paljon hukattua potentiaalia. Jos käsikirjoittajat olisivat keksineet edes puolet tarinasta itse, voisi Perhosvaikutus nostaa päätään muun massatuotannon yläpuolelle. Mutta ei, niin ei. Hyvin pitkälti samat paranoidit visiot ja aikamatkailuun liittyvät hommat näytettiin jo Donnie Darkossa ja 12 apinassa huomattavasti tehokkaammin. Toisin kuin noissa kahdessa elokuvassa, Perhosvaikutuksesta ei löydy yhtään ainutta hahmoa, johon voisi samaistua. Ja kyllähän se on aina plussaa, että voi johonkin hahmoon samaistua.

Jollen olisi nähnyt Donnie Darkoa ja 12 apinaa, pisteet voisivat olla korkeammat, mutten tällaiselle suuremman luokan kopiolle voi paljoa arvostusta antaa. Nuo edellä mainitut elokuvat jo näyttivät kuinka paljon paremmin voi onnistua rajallisella budjetilla ja uskottavilla näyttelijöillä. Perhosvaikutusta valitettavasti lähdettiin tekemään suosiolla isolla budjetilla suurelle yleisölle. Onnellinen loppukin kun on aina varma kassamagneetti.

Perhosvaikutus on tyystin ennalta-arvattava massatuotos, jonka omat oivallukset ovat todella vähissä. Turhanpäiväinen kopio, jonka mikään osapuoli ei nouse omaksi edukseen. Lapsuuden traumat kertoi vuotta aiemmin Mystic River, aikamatkailun mahdollisuuksia pohdittiin kolmea vuotta aiemmin Donnie Darkossa (puhumattakaan Terminatoreista ja Paluu tulevaisuuteen-leffoista) ja menneisyyden muuttamisesta kerrottiin yhdeksää vuotta aiemmin 12 apinassa. Perhosvaikutus jää auttamatta velkaa näille em. elokuville, sillä näistä se on törkeästi tarinansa napannut. Kohdeyleisöä ei ole vaikea päätellä, jo pelkästään Ashton Kutcher takaa sen, että yleisössä vilisee teinityttöjä. Heille tämä varmasti uppoaa, mutta allekirjoittanut oli suorastaan vihoissaan elokuvan loputtua. Jos joku noista edellä mainitsemistani elokuvista on näkemättä, katsokaa ne. Jos ne ovat nähty ja Perhosvaikutus on näkemättä, katso vaikka edellä mainitut uudelleen ja jätä Perhosvaikutus katsomatta. Susimies ainakin jättää Perhosvaikutuksen uusintakatsomisen suosiolla väliin, sillä yhdessäkin katsomisessa oli tuskaa riittämiin, eikä minulla olisi muutenkaan mitään syytä tätä uudestaan katsoa, sillä yhtään ainutta kysymystä ei jäänyt auki.

nimimerkki: The Wolf

Arvosteltu: 08.08.2006

Lisää luettavaa