Ilmiantaja kuvaa ihmisen eläimellisempää puolta eli vasikointia. Vasikkaa pidetään yleisesti melko säälittävänä ja halveksittavana ihmistyyppinä, joka pettää läheisensä vain muutaman dollarin tähden. Vasikkojen isähahmona voidaan pitää Juudas Iskariot -nimistä jamppaa, joka myi oppi-isänsä nahan melko huokealla. Tästä samasta tarinasta ammentaa myös John Fordin ensimmäinen mestariteos.
Ilmiantaja kertoo Gypo Nolanin (McLaglen) tarinan, joka rahantarpeessa antaa IRA-kaverinsa ilmi briteille. Näillä rahoilla hän on ajatellut lähtevänsä Atlantin taakse Amerikkaan, koska Irlannissa on vaikeat ajat ja nälkäkin vaivaa. Gypo painii omantunnontuskiensa kanssa ja hänen mielensä käy vähän herkillä tapahtuneen vuoksi. IRA:n miehet etsivät kiivaasti ilmiantajaa ja Gypokin joutuu epäilyksen alaiseksi, mutta kiistää aina jyrkästi syyllisyytensä.
Muistan jostain lukeneeni, että jollekin aikansa suurelle Hollywood-tuottajalle näytettiin Fritz Langin ohjaama elokuva M kaupunki etsii murhaajaa. Hän oli elokuvan nähtyään haltioissaan ja kehui sen realistista ja rohkeaa otetta. Tämä tuottaja oli ehdottomasti sitä mieltä, että Hollywoodinkin tulisi pyrkiä samalle tasolle. No, joku sitten kysyi tältä tuottajalta, että mitä hän olisi sanonut jos joku olisi ehdottanut tällaista M:n tyyppistä elokuvaa hänelle. Tuottaja vastasi, että ei hän olisi uskaltanut julkaista tällaista elokuvaa, joka kertoo lapsenmurhaajasta. Tästä keskustelusta käy ilmi, millaisista ongelmista näissä suurissa tuotannoissa puhuttiin jo tuon ajan Hollywoodissa. Rohkeutta uusien ja erilaisten tuotantojen käynnistämiseen ei tahtonut riittää.
Tässä mielessä John Fordin Ilmiantaja on poikkeus, koska tuotantoryhmä sai kerrankin vapaat kädet toteuttaa projektin niin kuin itse halusi. Tämän vuoksi lopputulos poikkeaa niin merkittävästi muista aikansa Hollywood-elokuvista. John Ford muun muassa käyttää eurooppalaisesta elokuvasta tuttua ekspressionistista kuvaustyyliä, joka poikkeaa täysin Fordin myöhemmästä tuotannosta. Muutenkin John Fordin luoma rujo ja osittain moraaliton maailmankuva on jotain niin käsin kosketeltavaa, että samaan realistisuuteen päästään poikkeuksellisen harvoin.
Fordin ohjauksen lisäksi elokuva on Victor McLaglenin suurta näytöstä. McLaglen oli ajalleen poikkeuksellisesti yli 190 cm pitkä kaveri, jonka massiivisuus korostuu pienien vastanäyttelijöiden rinnalla. Hänen jykevä olemuksensa herättää toisissa kohtauksissa pelonsekaista kunnioitusta, vaikka hän pohjimmiltaan esittääkin vain pelkuria, joka ei uskalla tunnustaa todellista luonnettaan. Täytyy myöntää, että yhdestä elokuvahistorian ristiriitaisimmista hahmoista on siis kyse. Itse koin tämän McLaglenin suorituksen todella brutaalina ja ajattelin, että tuon kovempaa jätkää on turha edes etsiä aikansa elokuvista. No, Ford laittoi McLaglenin ja John Waynen vastakkain sitten myöhemmässä elokuvassaan Vaitelias mies ja todeta täytyi, että isohan se Waynekin kieltämättä oli.
Ilmiantaja kuuluu lähtökohdiltaan niiden rahisevien vanhojen elokuvien joukkoon, joilla ei hirveästi ole tarjottavaa enää nykykatsojille. Tästä huolimatta elokuva onnistui miellyttämään ja tarjoamaan jopa muutamia ahaa-elämyksiä. Elokuvan painostava tunnelma on poikkeuksellisen raskas kokemus. 1920- ja 30-luvun elämänmeno tuntuu näin jälkikäteen katsottuna karulta ja tuntuu, että ajan henki on saatu hyvin tallennettua. Ford ei ikinä unohtanut omia juuriaan ja jatkoi myöhemminkin Irlanti-teeman käsittelyä. Itse en henkilökohtaisesti ole kovin suuri Ford-elokuvien ystävä, mutta tämä poikkeaa sen verran hänen yleisestä linjastaan, että pidän tästä suuresti. Pidän myös Fordin hieman erilaisesta länkkäristä Mies joka ampui Liberty Valancen.
nimimerkki: mauge
