Tätä kirjoittaessa leffateattereihin on tulossa myös Merijalkaväen mies. Sitä voisi pitää jo pelkän trailerinsa perusteella paljon suositeltavampana tapauksena kuin Huhupuhetta-elokuvaa. Vaikka hetkensä on tälläkin.
Huhupuhetta alkaa Jennifer Anistonin tylsistyttävällä kertojanäänellä. Aniston esittää Sarah Huttingeria, joka paasaa koko leffan ajan lähinnä itsestään. Hän on pakaaseineen ja poikaystävineen (Ruffalo) matkalla siskonsa (Suvari) häihin Pasadenaan, kun lähestyvä perhetapaaminen alkaa hermostuttaa. Sarah on koko pienen ikänsä äimistellyt, miksi hän ei pidä tenniksestä muun perheensä tapaan tai ole vaalea, kuten vaikkapa siskonsa. Siinä ihmetellessä unohtuu melkein oma kultakin, kun Sarahin isoäiti (MacLaine) lipsauttaa jotakin oleellista menneisyydestä. Varsinainen soppa saa alkunsa vasta neitokaisen keksiessä maankuulun kirjan (ja elokuvan), Miehuuskokeen, pohjautuvan hänen edesmenneen äitinsä syrjähyppyyn.
Ei voi sanoa, että leffa perustuisi huonolle idealle. Käsikirjoittaja Ted Griffin on naputellut kasaan mielenkiintoisen juonikuvion, joka kuvattuna kuitenkin latistuu kuin entisen mallin tukka. Vähäiset vitsit haihtuvat ilmaan kuin 15 minuutin kuuluisuus ja koko hela hoidon toteutus on auttamattoman löysä. Jos Rob Reiner olisi lentäjä ja tämä elokuva lentokone, voisi väittää heebon jääneen pörräämään koneellaan ympäri kiitorataa – pilviin asti ei päästä. Kaiken huipuksi Aniston on roolissaan lähinnä vain ärsyttävä, ei ylinäyttelemisen vuoksi, vaan ensisijaisesti muuttumattomuutensa tähden. Hänessä ei ole mitään uutta, eikä hän lopulta tarjoa katsojalle nähtäväksi Sarah Huttingeria, vaan tv-julkkis Jennifer Anistonin. Uutta ei ole tarjottavana Mark Ruffalollakaan, joka vetäisee mukavan miehen roolin jo pelkästä tottumuksesta. Jopa Kevin Costner jää jotenkin seinäpaperimaiseksi, vaikka hänen Beau Burroughsinsa voisikin uskoa hurmaavan muutamia naisia. Costner ei ole enää niin kovin nuori…
Mutta, kuten sanottua, hetkensä on tälläkin leffalla. Rainan ilahduttavinta antia ovat kohtaukset, joissa Shirley MacLaine pääsee revittelemään Sarahin isoäitinä. MacLaine ottaa hykerryttävän jäätävästä mummosta kaiken irti. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan lipsu liian suureleiseen mesoamiseen, vaan vie roolinsa lopulta niin hienosti läpi, ettei Anne Bancroft olisi voinut parempaa seuraajaa saada.
