Black Swan kertoo täydellisyyden tavoittelusta, joten lienee soveliasta, että kokonaisuus on erittäin lähellä täysosumaa. Ohjaaja Darren Aronofsky on tehtaillut kiinnostavia ja vaikuttavia leffoja läpi uransa, joten sinänsä miehen uusimman luomuksen loisteliaisuus ei tule shokkina. Jälleen kerran yksinkertaisista ja yllätyksettömistä lähtökohdista saadaan rakennettua erinomaisesti otteessaan pitävä ja runsaasti ajatuksia herättävä elokuva.
Tarina ei ole omaperäinen, eikä paperille kirjoitettuna edes kovin ihmeellinen. Natalie Portman tulkitsee epätasapainoista, täydellisyyteen pyrkivää balettitanssijaa, jonka pakkomielteeksi yltyvä omistautuminen työlleen johtaa ennen pitkää suureen muutokseen, useiden häiritsevien ja painajaismaisten hallusinaatioiden kautta. Juoni on vanha tuttu, mutta kerronta vangitsevaa ja ennen kaikkea visuaalisesti häikäisevää. Kuvaus, valaistus, ja niiden kautta välittyvä tunnelma hipoo miltei pilviä.
Näytteleminen on myös erinomaista. Täysin ansaitusti Oscarin roolistaan napanneen Portmanin suoritus todellakin kannattelee koko elokuvaa, sillä päähenkilö ei ole ainoastaan elokuvan keskiö, vaan itse asiassa koko elokuva. Kaikki on kuvattu Portmanin esittämän Ninan näkökulmasta. Jos pääosaan valittu näyttelijä kompuroisi vähääkään, kaatuisi kokonaisuus saman tien. Näin ei onneksi pääse käymään, sillä Portman on alusta loppuun erittäin uskottava, välittäen sekä roolihahmonsa haurauden, että pinnan alla sykkivän synkemmän puolen täydellisesti katsojalle. Tärkeimmissä sivuosissa nähtävät Vincent Cassel, Mila Kunis ja Barbara Hersley ovat niin ikään mainioita. Itse asiassa Casselin päällisin puolin epämiellyttävä hahmo nousee hieman yllättäen suosikikseni koko elokuvassa. Ankaran ja painostavan tanssinopettajan pyrkimykset ovat ymmärrettävät, ja metodit kyseenalaisuudestaan huolimatta perusteltuja, Nämä aspektit tekevät hahmosta hankalammin tuomittavan, kuin ensivaikutelman perusteella luulisi. Hieman ruutuaikaa saa myös Winona Ryder, joka vetää pienen, mutta tarinan syvemmässä tarkastelussa merkittävän roolinsa tyylikkäästi ja ammattitaidolla.
Ajatuksia elokuva herättää monella tasolla. Pelkästään tarina on selkeistä raameistaan huolimatta ilahduttavan tulkinnanvarainen, mistä on pitkälti kiittäminen sykähdyttävää ja upeasti toteutettua loppukohtausta. Lisäksi ajatukset hyvää tarkoittavien ihmisten painostuksesta, eristäytyneisyyden seurauksista ja yksilön herkästä, helposti horjutettavasta henkisestä tasapainosta ovat vahvasti esillä. Psykologisena kauhuelokuvana Black Swan on lajityyppinsä eliittiä, sillä useista säikyttelykohtauksista huolimatta pelottavinta on tapa, jolla leffa kuvaa ihmismieltä.
Yksittäisistä hienoista kohtauksista voisi jauhaa vaikka kuinka paljon, mutta osittain juonipaljastustenkin välttämiseksi pyrin tarkastelemaan lähinnä kokonaiskuvaa. Black Swan on tyylikäs, hallittu ja tiivis paketti. Mittakaava ei ole suuri, eikä elokuvastakaan yritetä sellaista tehdä. Potentiaalisesti koreografioiltaan upeat balettikohtaukset pidetään vaatimattomina, koska elokuvassa käsitellään hahmoa, eikä esitystä. Käsikamerakuvaus korostaa maanläheistä vaikutelmaa, jonka dramatisoitu ja paikoittain shokeeraava kauhukuvasto onnistuneesti rikkoo. Taustalla pauhaavat Joutsenlammen sävelet ja niiden kieroutuneet variaatiot lyövät niin lujasti kättä visuaalisen puolen kanssa, ettei kylmiltä väreiltä voi välttyä.
Unenomaisen sijasta luonnehtisin Black Swania painajaismaiseksi kokemukseksi. Meno on usein häiritsevän seksuaalista, pimeää ja pelottavaakin. Silti kokonaisuus on kaunis. Etenkin ensimmäinen ja viimeinen kohtaus lukeutuvat tyylikkäimpiin ja mieleenjäävimpiin yksittäisiin hetkiin, joita viime aikoina näkemistäni elokuvista muistan. Onneksi ne eivät ole teoksen ainoat tukipilarit, vaan myös välistä löytyvä materiaali on pitkälti samalla tasolla. Lopussa raikuviin yleisön aplodeihin on erittäin helppo yhtyä.
