Oopperan kummitus se vain jaksaa valloittaa. Romaanina tarina ilmestyi jo 1911, silloin tosin kauhupainotteisena. Kaiken kaikkiaan aiheesta on nähty budjetiltaan ja laadultaan eritasoisia sovituksia niin valkokankaalla, televisiossa kuin teatterin lavalla. Juonta tai keskeistä ideaa kummituksesta on mukailtu sarjakuvissa, romaaneissa jne. Kenties kuuluisimmaksi on noussut Andrew Lloyd Webberin musikaali, joka sitten päätettiin sovittaa valkokankaalle 2004. Ohjaajana oli (tästä kuultuani sain lähes sydärin) Joel Schumacher, jonka (Luojan kiitos) parempiin töihin tämä teos kuuluu.
Gerard Butler esittää nuoreen lupaavaan tähteen Christineen (Emmy Rossum) ihastunutta Kummitusta. Christine löytää pian itsensä keskeltä mitä mustasukkaisinta kolmiodraamaa, kun neitokaisen huomiosta saapuu kilpailemaan lapsuudenihastus Raoul (Patrick Wilson). Kummituksella ei ole nimittäin aikomustakaan päästää irti kouluttamastaan tähdestä.
Keskellä mahtipontisia lavastuksia, koristeellisissa puvuissaan ja niin viimeisen päälle lumoavan musiikin soidessa näyttelijät tarjoavat katsojille niin koukuttavan elämyksen, että sana “viihdyttävä” pitää lähestulkoon kirjoittaa uusiksi. Gerard Butler jämähtää pahasti naamionsa vangiksi, mutta hänen vastanäyttelijättärensä osoittaa olevansa vuosikymmenen kenties lupaavin näyttelijänalku. Vielä kun kohdalle osuisi muita kunnon rooleja eikä Poseidonin kaltaisia tusinatoimintapaukkuja.
Kyseessä on kuitenkin vangitseva draamatulkinta, joka saa sukat pyörimään jaloissa mennen tullen. Ainoana kunnon miinuksena voisi mainita, että Schumacher on sullonut mukaan muutaman käsittämättömän Hollywood-kliseen, jotka ovat hänelle valitettavan tavallisia. Niiden yli kun kestää, on nautinto taattu.
nimimerkki: Allekirjoittanut
