Romanttinen draamakomedia on genre, jonka tiimoilta putkahtelee kokoajan uutta tavaraa tuolta Hollywoodin suunnalta. Tämä tyylisuunta on kenties se riskittömin tapa hankkia elokuvan tekoon sijoitetut valuutat takaisin. Suuri yleisö kaipaa vain viihtyvyyttä, muutamaa makeaa naurua ja hieman silmän kostuketta. Mitä valovoimaisemman tähden palkkaat pääosaan, sitä enemmän ennakkonäkyvyyttä elokuvasi tulee saamaan ja sitä varmemmin siitä tulee edes jonkinmoinen hitti. Kohtalokas ennustus on tämän lajityypin klassinen esimerkkitapaus. Se lunastaa odotukset niin hyvässä kuin pahassa, mutta jättää silti hyvän mielen.
Kohtalokkaasta ennustuksesta erityisen tekee tietenkin Angela Jolie, jonka varassa koko elokuva hengittää ja kuolee. Jolie on hot ja hän tietää sen myös itse. Tässä elokuvassa Jolien glamouria on viety niin pitkälle, että hänen preesensiään on yritetty rinnastaa Marilyn Monroen vastaavaan. Keinona on käytetty todella räikeää hiusten värjäystä tai peruukkia. Hänen tukkansa on blondattu todellisella platinum-sävyllä ja se vie kerta kaikkiaan huomion itseensä. Jolien liikkeet ja ilmeet lähestyvät jo mallimaailmasta tutuksi tullutta poseerausta, mutta jostain kumman syystä hänen roolinsa ei siltikään maistu erityisen muoviselta, vaan siinä on mukana myös sitä lihan värinää.
Elokuvassa on myös ihan kiva tarina. Tony Shalhoubin esittämä katuprofeetta antaa kiireiselle Lanie reportterillemme, jota esittää siis Jolie, 7 päivän elinaikaennusteen. Ensireaktio on tietenkin kahvit näppikselle reaktio, mutta kun muutkin profeetan ennusteet loksahtavat paikoilleen, niin uskottavahan tämä kuolemanennuste lopulta on. Lanielle iskee paniikki ja urakeskeinen ajattelumaailma saa väistyä.
Mukana Jolien käsipuolessa roikkuu melko väritön Edward Burns, jonka karisma vastaa pöydälle lojumaan jätettyä hikistä Emmental-juustoa. Burns onkin ainoa asia, joka tässä elokuvassa häiritsee oikeasti. Olisivat palkanneet mieluummin vaikka Monty Burnsin niistä Simpsoneista. Ai että hän on animoitu? No silti hän olisi uskottavampi kuin tämä sukunimikaimansa Ed.
Ohjaaja Stephen Herek tekee millimetrin tarkkaa kellosepän työtä. Hänelle on annettu tehtävä, jonka tarkoitus on viihdyttää ja antaa iloa perjantai-iltaan. Hänelle on annettu Jolie, joka tarvitsee laittaa vain säteilemään kameran edessä. Latteahkon tarinan eloon herättäminen ei ole ikinä ollut Herekille ongelma. Hän itse asiassa on niitä miehiä, jotka vievät projektin kunnialla läpi ärsyttämättä ketään. Herek ei siis ole mikään elokuvataiteilija (ainakaan vielä), mutta viihdyttäjänä yhtä varmaa tasoa kuin kaikki nämä suosituimmat tositv-formaatit. Herekin leffat ovat juuri niitä, jotka nousevat sellaisiksi nostalgisiksi henkilökohtaisiksi klassikoiksi, joita on aina silloin tällöin mukava katsoa. Guilty pleasures lienee se termi, jota näistä elokuvista käytetään.
Herekillä on vyöllään jo kaksi täysosumaa, jotka kuuluvat suosikkeihini eli elokuvat Billin ja Tedin ihmeelliset seikkailut ja Rock Star. Tämä oli kolmas katsomani Herek elokuva ja vaikkei yltänytkään noiden kahden tasolle, niin silti pidin. Luulenkin, että Herekin filmografiasta saattaisi löytyä vielä lisää pieniä helmiä, jos vaan aikaa riittäisi tutustumiseen. Ainakin Mighty Ducks, Mr. Hollands Opus ja 101 dalmatialaista kuulostavat mielenkiintoisilta tekeleiltä
nimimerkki: mauge
