En ihan lähiaikoina ole katsellut puhdasta väkivaltaviihdettä, sillä se ei kovin hyvin nappaa. En ole täysin äksönpläjäysvastainen tyyppi, mutta niiden tuijottelun olen viime aikoina jättänyt muille. Nyt tarvitsin kuitenkin aivoillekin vapaa-aikaa ja Harley Davidson ja Marlboro-mies kuulosti sen verran vetävältä leffalta, että pitihän se vuokraamon hyllyltä poimia.
Elokuva perustuu “tulevaisuuteen” eli vuoteen 1996, jolloin lakeja ei paljoa kunnioiteta ja Yhdysvallat täyttää 200 vuotta. Yrityksestä huolimatta lähitulevaisuudelle ei ole annettu kovin pelottavaa kuvaa, enkä olisi aavistanut, että kuljetaan tulevaisuudessa, jos en sitä olisi tietänyt. Joka tapauksessa tuolloin Los Angelesissa Halrey Davidson (Rourke) yhdessä kaverinsa Marlboro-miehen (Johnson) kanssa he tekevät pikkurikoksia ja mätkivät pahoja miehiä. Pian poikien kantapaikka on menetyksen kohteena, mutta pojat päättävät kokoa kaverit kasaan ja ryöstää rahankuljetusauton, minkä avulla he voivat maksa sen pankin vaatiman 2,5 miljoonaa dollaria, jonka pankki vaatii tuosta baarista. Väärä auto tulee ryöstettyä ja kohta kaveruksilla on kasa kuolleita ystäviä, laukullinen uutta muotihuumetta Kristalli-unelmaa ja teloittajat kannoilla.
Aivoton väkivaltaviihde on usein aika lapsellista touhua, niin kuin on tämäkin, mutta viihdearvoa tältä kuitenkin löytyy. Genren tyypillisimmät kliseet on tietenkin sekoitettu soppaan, eikä tämä edes luo mitään uutta toimintaleffarintamalle. Draamakohtauksia on tuotu mukaan laittamaan peliin vähän uskottavuutta, mutta se tuo elokuvaan lisää vain kliseisyyttä, ei realistisuutta. Urallansa nykyisin aikamoiseen likaviemäriin joutunut Mickey Rourke ja Miami Vice -tähti Don Johnson eivät myöskään ole mitään suuria tulkitsijoita (paitsi Rourkella olisi ollut siihen joskus aikoinaan jopa mahdollisuudet), mutta sopivat kuitenkin mukavasti rooleihinsa. Henkilöhahmot ovat myös koomisen kliseisiä, mutta niinhän niiden tällaisessa toimintapläjäyksessä kuuluukin olla.
Harley Davidson ja Marlboro-mies on kuitenkin kaikessa tavanomaisuudessaan varsin aliarvostettua tavaraa. Luodit viuhuvat varsin tiuhaan tahtiin ja moottoripyörät ovat ahkerassa käytössä. Välillä homma on hyvinkin koomista, varsinkin silloin, kun Marlboro selittää edesmenneen isänsä viisauksia. Pieniä vikoja löytyy aina lähes kaikesta, tästä niitä löytyy vähän useampikin, mutta siitä huolimatta juttu toimii ja katsoja viihtyy. Minä luokittelisin tämän ainakin äijäleffaksi ja vieläpä ihan toimivaksi sellaiseksi. Mitään elämää suurempaa ei kannata tältä lähteä hakemaan, mutta jos hyvä viihde kelpaa, niin kannattaa tutustua.
