John J. Rambo (Sylvester Stallone) koittaa selviytyä pikku kylän ympäristössä, kun paikalliset viranomaiset ovat hänen niskassaan. Rambo ei ole silti mikään pankkiryöstäjä – sheriffi Will Teaslen (Brian Dennehy) lakeihin kuuluu selkeä status quo, tilanteen säilyttäminen, joten harmittomia kulkumiehiäkään ei haluta kävelevän edes paikkakunnan läpi.
Pakko sanoa, että First Blood (en ole koskaan tuntenut suomalaista nimeä yhtä turhaksi kuin nyt) on aliarvostettu. No, materiaalina on oikeastaan lähinnä iMDB, jossa onkin kunnialliset 7.1 pojoa toistaiseksi merkitty ylös, mutta kyllä siinä pari kymmenystä voisi olla lisää. Mielestäni elokuvamaailmassa on paljon turhempiakin yleisesti arvostetumpia elokuvia kuin tämä, jolla on sentään painavaa sanottavaa Vietnam-veteraanien kohtelusta. Katsotaas, mitä hyvästä elokuvasta keksii sanottavaa:
First Bloodin maailma on varsin mielenkiintoinen. Ulkoisesti hyvin mukavan ja hiljaisen näköinen korpikylä, mutta asukkaiden keskuudessa paistuu oikea mätämunakas. Asukkaita ei edusta edes muut kuin poliisivoimat, mutta kyllä se kunnon kuvottavaan oloon riittää. Kun ulkoasusta viestii vähänkin Vietnam, saat vastaasi halveksivaa kohtelua ja menetät ihmisoikeutesi. Leffasta käytetään useasti iskulinjaa: “this time he fights for his life” (=”tällä kertaa hän taistelee elämästään”). Itse käyttäisin fraasia: “this time he fights for his RIGHTS” (=”–oikeuksistaan.”). Kritiikki on aika hyvin summattu Rambon yksinkertaiseen lausahdukseen “I didn’t do anything!” Vaikkei asiasta tämän enempää tiedäkään, on vaikea uskoa, että näin esitetyssä kritiikissä olisi jopa jotain perää. Joka tapauksessa, negatiivinen, mutta elokuvan kannalta hyvin positiivinen: HYI!
Vaikka Rambo-hahmo on kovin ylihypetetty, erityisesti lähes jumalan roolissa jatko-osissa esiintyvänä, niin tässä ensimmäisessä Sylvester ja Rambo ovat sitä, mistä sitä kunnioitusta voi antaa. Itse olen kyllä noin toiminnan saralla enemmän Arska-faneja, mutta Stallonella on onneksi muita apuja.
Pakkoa sanoa, että yllätyin saamastani Rambon ensivaikutelmasta. Olin aikaisemmin tottunut näkemään Stallonen jokaisessa toimintaelokuvassaan Rockyna. Tämä on tehty samana vuonna kolmannen Rockyn kanssa, mutta mitäs kummaa? Rocky ei vaan millään näy Syltyssä! Rambo on todellakin eri hahmo: Sanoja ei paljoa pukahda suusta (jatko-osissa jo turhankin avoin kaikesta) ja toiminta puhuu puolestaan. Toisekseen, useimmat sanovat tätä siksi osaksi, jossa Rambo on ihminen. Vain osaksi totta, sanoisin minä: väitettä puolletaan sillä, että Rambo ei murskaa vielä kokonaisia kansoja. Ei ehkä, mutta mitä tapahtuu, kun päästään metsään kahinoimaan? Puukko heiluu, ansat rysähtelevät lauetessaan, mutta ennen kaikkea Rambosta muuttuu lähes eläin. Tällainen selviytymiskoulutusko on annettu ns. turhaa sotaa varten? Vai onko tämä vain puhdasta selviytymisviettiä? Joka tapauksessa, ei tästä heti uskoisi, että Stallone on luultavasti eniten Razzie-ehdokkuuksia ja -voittoja kerännyt näyttelijä.
Mutta se Stallonesta, sillä toinen tähti elokuvassa on “konna” Brian Dennehy. Sheriffi Teasle ei ole ihan se perinteisin pahis (mikä tekeekin hauskaksi sen, että kakkososassa on uran jo pelkästään neuvostoliittopahisrooleistaan tehnyt Steven Berkoff). Hän ei ole mikään kliseinen psykopaatti, joka tappaa, ja jonka on täysin oikeutettua tulla tapetuksi. Hän pitää Rambon sulkemista pois vain velvollisuutenaan. Häntä ei velvoita korruptio (vrt. mikä tahansa elokuva), vaan oman yhteisönsä tasapainon ylläpitäminen. No joo, ei pidä käsittää väärin, vaikuttaahan tällaiseen toimintaan tietenkin myös oma asenne; kuin rasismi, joka on kärjistynyt jo saman rotuisen vihaamiseen. Summaus sanookin suunnilleen näin: Teasle saa kyllä sormet kurkkuun tehokkaammin kuin useat “kollegansa”, mutta häntä pystyy myös ymmärtämään. Hän voisi olla “se”, joka muuttuu tarinan aika hyväksi.
Ei niin hyvää, ettei jotain vähän parannettavan arvoistakin. Richard Crennan läpät siitä, kuinka Rambo on paras yms. kuulostavat väkisinkin jo koomisilta tänä päivänä. Puhumattakaan rettelöinnistä poliisiasemalla alkupuolella. Kevyelläpä ne iskut menevät perille. Mutta jotta haukut hukkuvat muun arvostelun sekaan, voi vielä kehua hieman. Loppurytinät eivät ole lähelläkään ennalta-arvattavaa ja mahdollisimman räjähtävällä tuloksella ratkaisuun pyrkivää toimintaa. Selvittäisiinköhän elokuvasta jopa yhdellä räjähdyksellä? Niin, ei sitä turhia tarvitse. Tilalla on lähes vainoharhaista ammuskelua ikkunoihin ja puikkimista pimeässä ympäri kyliä.
On ne Jerry Goldsmithin sävellyksetkin vain herkkua. Pelkkä dramaattinen Home Coming heti alussa olisi ollut jo paikka jonkunlaiselle Oscar-ehdokkuudelle, mutta näinhän harvoin tapahtuu. Ei action-elokuvissa tällaiseen ole totuttu, harmi vain. Ja Dan Hillin It’s A Long Road’kin vielä! Periaatteessahan tämä on melko tyypillinen, juustoinen biisi 80-luvulta, mitä Stallone-elokuvalta voi odottaakin, mutta mikäs siinä, kun on niihin koukussa. Minulle It’s A Long Road + pysähtynyt loppukuva = pekonia ja papuja cowboylle.
Rambo on komea elokuva, jossa on puoleentoista tuntiin ahdettu täyttä asiaa, eikä se ratsasta pelkillä hikisillä lähikuvilla Syltyn pyykkilaudasta, vaan luovuttaa toiminta- ja äijäarvostaan myös kiitettävän osan draamalle ja oikealle sanomalle.
They drew the first blood, not me.
nimimerkki: Lore
