Natsirikollinen Konrad Meineke (Konstantin Shayne) päästetään vapauteen. Natsirikollisia jäljittävä Wilson (Edward G. Robinson) on varma siitä että Meineken avulla on mahdollista löytää vielä pahamaineisempi rikollinen Franz Kindler (Orson Welles) ja niin myös käy. Kindler on siirtynyt Yhdysvaltoihin, korjaa kellotornia, menee naimisiin korkeimman oikeuden tuomarin tyttären kanssa ja opettaa koulussa. Wilson painaa päälle ja Kindlerin valeasu Charles Rankinina alkaa purkautua ja murhaa pitää tietysti peittää uusilla murhilla.
Orson Wellesin ohjaama sisältöpuhdas genre-elokuva ei tarinaltaan ole mitään ihmeellistä. Mukana on kuitenkin hyviä, vahvoja elementtejä ja piirteitä, jotka varsinaisessa käsikirjoituksessa jäävät harmillisen ohuiksi, joskin jo kulmakauppaa pitävän herra Peabodyn (Pietro Sosso) tapa pelata tammea antaa pienen rutun pikkukaupungin normaliteettiin. Ohjaajana Welles tuo mukaan vakuuttavan kokoelman uhkaavia varjoja ja kuvakulmia, jotka parantavat visuaalista vaikutelmaa ja loppukin on asianmukaisen verinen.
Ohjauksen lisäksi Welles vastaa tarinan roisto-osuudesta ja saa aikaan vakuuttavan yli-ihmiskonnan jonka koko ajan kasvava hermostuneisuus sopii hyvin kokonaisuudelle. Kindler on sen verran tehokas hahmo, että on suorastaan harmillista että kerronta-aikaa häneen suoraan liittyen on harmillisen vähän ja sekin tuntuu olevan varsin triviaalia.
Edward G. Robinsonin lyhyt ja tanakka hahmo ei ole mikään karismamuoto, vaan väsynyt ja kyllästynyt puurtaja ilman luontaista auktoriteettia. Mielenkiintoinen kontrasti Wellesin vakaan karismaattisen konnatyön alla.
Loretta Youngin osuus on tarinan tapahtumille tärkeä, joskin jää harmillisen ohueksi hahmoksi, vaikka kauneutta ja karismaakin on mukana. Erityisesti Wellesin kanssa hän tekee vahvaa työtä, mikä toisaalta vain alleviivaa ‘Elokuvan Ihmelapsen’ työtä.
Tarina on melkoista huttua ja ehtii jopa tympiä, mutta Wellesin hieno ymmärrys visuaalisesta kerronnasta ja henkilökohtainen karisma parantaa kokonaisuuden laatua huomattavassa määrässä. Kokonaisuus lupaa enemmän kuin antaa, mutta onneksi antaa edes jotain ja se jokin on hyvä roisto ja hiipivästi ilmenevät arvet pikkukaupunki-Amerikan imagoon.
