Vaikka Salamaseepra-leffan tallirakennus onkin täynnä keskenään puhuvia maatilan eläimiä, ei puolivillainen tarina liity mitenkään George Orwellin huimaan Eläinten vallankumoukseen. Ei lähellekään, vaan luvassa on jälleen satuperinteitä ja pohjalta huipulle –kaavaa kunnioittava leffa lapsenmielisille.
Salamaseepra ei tarjoa oikeastaan mitään uutta genreensä, ellei pääsankarina porhaltava seepra sitten ole Se häivähdys innovaatiosta. Tosin teatterin hämärässä poppareitaan rouskutellut lapsiyleisö ei paljoa tarinan yksiulotteisuudesta piitannut, vaan hörähti nauruun tarkasti kaavailluissa ja pakollisissa kevennyskohtauksissa.
Salamaseepran pääosissa ei onneksi ole parin rivin mittaan supistettu sankaritarina, vaan pohjana on sööttien ja värikkäiden eläinhahmojen törmäily ruudulla. Sekin pääsee kaikessa traditionaalisuudessaan välillä ärsyttämään, mutta toisaalta lasten on saatava sitä hömppää, mitä he kaipaavat. Ja hömppää on luvassa, vai miltä kuulostaisi seuraava resepti pikkuväen omaan leffaan?
– Söpö päähahmo suurine unelmineen. Kyllä, Salama-nimeä totteleva seepra ravaa vauhdilla kohti ravikuninkuutta, ja tie on sopivan raskas, jotta sitä voidaan sopivasti verrata matkaan kohti ”American dreamia”.
– Uuden puolen itsestään paljastava ja taustalla vaikuttava isähahmo. Kyllä, lyhytjalkainen koutsiheppa näyttää alussa vetävän pienempää roolia, mutta tiellä menestykseen harmaalla hahmolla on oma osansa.
– Päähahmon fiksu rakkaudenkohde. Niin, mitäpä olisi kepeä seikkailu ilman rakkaudenpoikasta? Tällä kertaa seepran ja valkean tamman välille rakennellaan ”romanttisia” hetkiä, ja onhan heppaparan henki uhattuna välillä kun…
– …Uhkaava, egoistinen vihollinen eli vanha raviheppa esittää omaa julmuuttaan. Taustalla on lauma mustia hevosia, joita on paha olla vertaamatta mafiaan. Ja tietenkin petturimainen pahis on hyvisten koutsaama kuin Bin Laden konsanaan.
– Kovan menetyksen kokeneet kauniit & komeat ihmishahmot, jotka kasvavat taustalla eroon ongelmistaan pienen seepran huiman taistelun ansiosta. Nimettömänpuoleiset näyttelijät ovat juuri sopivan kauniita & komeita, jotta eivät pääse sotkeutumaan eläinten show:hun, mutta saavat homman pelaamaan.
– Mausteeksi leffaan tarvitaan toki ne pakolliset hauskat heput, joiden osaa vetävät tietokone-ohjelmoidut kärpäsveljekset sekä itsensä kerta toisensa jälkeen nolaava Hanhi-pelikaani. Moisen trion taakaksi on helppo kasata mukava kasa perussketsiä värittämään väritöntä tarinaa. Tekijöiden meriitiksi on luettava se, että usea vitsi jopa toimi.
Em. mausteista muodostuu siis leffa nimeltä Salamaseepra. Suomessa levityksessä oleva versio on raiskattu dubbauksella, mikä osaltaan kertoo leffan kohdeyleisön iästä. Samalla unholaan jäävät mm. Joe Pantolianon, Dustin Hoffmanin, Frankie Munizin ja Mandy Mooren äänityö. Ja kun suomiversion ääni kuulosti kaiken lisäksi monessa kohtaa niin hiton suttuiselta. No ei voi mitään…
Salamaseepra on leffakartalla pelkkä valonhäivähdys, jonka kesto kestää korkeintaan salamaniskun ajan. Onneksi siinä ajassa eläinjoukko ehtii heittämään ilmoille monta läppää sekä linnunkakkaa. Myös Salaman huima loppukisa saa tykyttävine äänineen aikaan hieman jännittävyyttä. Sen kummoisempaa viihdettä ei nyt ole luvassa, toteaa Arsi ja lähtee kioskille uhraamaan viimeiset pennosensa V5:n seepralähtöön. Pelikaaneihin ei investoida leffan lintuhöykytyksen jälkeen.
Suositukset lähtevät perheen nuorimmille, mutta ”tiukkasuitsisimmat” pysykööt poissa näiltä kaviourilta.
