Vice Versa on 80-lukulaisuudessaan kultainen tuote, joka kertoo siitä, miten käy kun aikuinen ja lapsi vaihtavat osia, tai paremminkin vartaloita keskenään. Eikö kuulostakin tutulta? Eikä ihme, sillä samaa konseptia on käytetty useamminkin. Kuuluisimpana “vartalovaihtarina” on jäänyt elämään Tom Hanksin tähdittämä Big, joka on sinänsä harmi, koska se on jotenkin niin keskitietä talsiva Hollywood-hempeily. Sen sijaan Vice Versa on ladattu täyteen pelkkää asiaa eli hölmöä huumoria ja kunnon pelleilyä, joka oikeasti käyttää hyväkseen kaiken potentiaalin, mitä tällaisesta aiheesta tuleekin ottaa irti. Silloin kun lapsi saa yhtäkkiä aikuisen oikeudet, niin totta kai sen pitää päästä maistamaan myös sitä kiellettyä hedelmää ja päästä revittelemään. Toiselta kantilta on hauska seurata aikuista, jolta otetaan yhtäkkiä pois miltei kaikki itsemääräämisoikeudet, jolloin hän tietenkin jää kihisemään kiukusta, koska on kykenemätön jatkamaan itsenäistä elämäänsä.
Seymourin perhe on hajonnut. Isällä (Reinhold) on uusi tyttöystävä ja poika (Fred Savage) asuu vakituisesti äitinsä (Jane Kaczmarek) luona. Kiireinen iskä tekee tärkeää duunia ostopäällikkönä ja poika tuppaa jäämään aina hieman vähemmälle huomiolle, kun on tapaamassa isäänsä. Mystinen taikaesine, jonka virkaa tällä kertaa suorittaa itämainen pääkallo, päästää irti loitsunsa ja TADAA, osat ovat vaihtuneet. Tämän jälkeen luvassa on varsinainen 4H-kerho eli Hämmennystä, Häpeää ja Hauskoja Hetkiä.
Käsikirjoitus on kieltämättä melkoista tingeltangelia, mutta vastapainona roolivalinnoissa on onnistuttu erittäin hyvin. Judge Reinhold ja Fred Savage ovat siis tehtäviensä tasolla. Reinhold hyppää lapsen rooliin antaumuksella ja osaa olla uskottavasti juuri sen oloinen kuin aikuinen mies olisi saanut lujan iskun päähänsä ja vajonnut tämän vuoksi uteliaan varhaisteinin tasolle. Savage ei jää juuri huonommaksi, vaikka lähtökohta hänen roolilleen ei ehkä ole yhtä hauska kuin Reinholdilla.
Moni varmasti oli jo huomannut Judge Reinholdin kyvyn olla persoonallisella tavalla hauska elokuvarooleissa Beverly Hillsin kytässä, Pirullisissa ihmisissä, Kuumissa kinkuissa ja Gremlinsissä. Varsinkin Billy Rosewoodin rooli jäi monelle mieleen, koska se meinasi jättää jopa Eddie Murphyn statistiksi heidän yhteisissä kohtauksissaan. Eddie pisti kokoajan parastaan, mutta Reinhold pystyi luonnollisella höveliydellään pysymään vaivattomasti hänen tasollaan ja ajoittain meni jopa edelle. Ei ollut siis ihme, että kiinnostus Reinholdin perään oli 80-luvun puolivälissä suurta. Mikä tahansa tuotantoyhtiö oli tuolloin sitä mieltä, että Reinholdista saadaan leivottua seuraava tähtikoomikko/leading-man. Oli selviö, että Vice Versasta tulee Reinholdin läpimurto, mutta jostain syystä se ei sitten iskenytkään suureen elokuvayleisöön ja hänen nousujohteinen uransa kääntyi jyrkkään laskuun.
Puhuttaessa leffan toisesta pääosaesittäjästä Fred Savagesta, täytyy mainita, että hän oli aikansa lupaavimpia nuoria näyttelijöitä. Suuressa mittakaavassa hänet pantiin merkille elokuvassa Prinsessan ryöstö. Parhaiten Fred kuitenkin muistetaan Suomessakin suositun tv-sarjan Kesä ’68 pääosasta, jonka pohtiva ja lämminhenkinen muistelmallisuus johtui suuresti Savagen kyvystä olla luonnollisesti läsnä kameran edessä. Tämä taito ei ole itsestäänselvyys, kun puhutaan lapsinäyttelijöistä. Vice Versan lopputuloskin olisi voinut olla aivan kamala jos siinä olisi näytellyt joku hyperaktiivinen riiviö, yrittäen panna väkisin parastaan, jotta näyttäisi mahdollisimman aikuiselta. Olen muuten elänyt harvinaisen kauan siinä uskossa, että Fred Savage on se sama jätkä, joka näytteli Isojen poikien leikit -tv-sarjan pääosaa. Näin ei kuitenkaan ole, vaan sekoitin hänet pikkuveljeensä Beniin, joka oli tämän Cory Matthews roolin takana. Veljesten suurin hohto jäi sinne 90-luvulle, eikä suuri elokuvatähteys ole iän karttuessa enää auennut, vaikka yritys on molemmilla ollut ihan kiitollisen kovaa.
Vice Versan kokonaisuus jää reilusti aurinkoiselle puolelle katua. Naamakin on vähän aikaa kuin hangon keksi. Mikään ei ole niin hykerryttävää kuin löytää elokuva, joka ei ole loppuun hypetetty. Samalla voi miettiä, että mikä tekee tästä merkittävästi huonomman elokuvan, kun samana vuonna ilmestynyt Big. Miksi Big sai Oscar-ehdokkuuksia ja suuremmat yleisöluvut? Tämä on yhtälö, jota minun on vaikea ymmärtää. Toisaalta olen ihan hyvilläni siitä, että pystyn löytämään omia suosikkeja jo hieman pinnan alle vajonneista elokuvista. Olisihan se erittäin tylsää jos kaikki katsomisen arvoiset leffat löytyisivät suoraan jostain imdb:n top-250 listalta, kriitikoiden rankkaamista viiden tähden mestariteoksista tai vaikka jostain 1001 movies you must see before you die -kirjasta.
nimimerkki: mauge
