Sailor (Cage) vapautuu vankilasta oltuaan siellä pitkään. Hän tappoi miehen joka yritti puukottaa hänet hengiltä. Syy siihen taas oli tyttöysävänsä, Lulan (Dern), kammottavan ilkeämielisen noitamainen äitimuori Marietta (Ladd).
Lula ja Sailor lähtevät anoppia pakoon kohti Kaliforniaa ja sehän ei äitimuoria miellytä. Hän lähettää perään ressukkamaisen Johnnien (Stanton), renttumaisen Santoksen (Freeman) ja nämä taas vetävät vielä isomman joukon vielä sekopäisempiä henkilöitä mukaan. Lynchiläisen kieroutuneen huumorin täyttämä matka alkaa.
David Lynch on erikoistunut tekemään omituisia ja kiemurtelevia aivorusentajia ja sellaisten sarjassa Villi sydän on hämmästyttävän helppotajuinen: sen henkilöt eivät vaihda nimiä ja sen kerronta loiki hetkestä ja paikasta toiseen. Epälynchiläisestä selkeydestään huolimatta Villissä sydämessä on useita Lynchin piirteitä. Se on visuaalisesti erittäin kaunis ja Angelo Badalamenti on luonnollisesti säveltänyt komeaa musiikkia. Badalamentin lisäksi mukana on heavya ja Elvistä, joilla tahdistetaan tyyliltään ja tunnesisällöltään pelkistettyjä kohtauksia.
Nicolas Cage ja Laura Dern ovat melkoisen sädehtiviä päärooleissa ja saavat aikaan todellista kipinöintiä. Villin sydämen uumenissa piileskelevä rakkaustarina on todellakin uskottava ja ei kärsi huonosta näyttelystä. Päähenkilöiden lisäksi mukana saapastelee usean elokuvan verran outoja, omituisia ja yksinkertaisesti kahjoja henkilöitä. Näiden kärjessä remuaa Mariettan lisäksi (Diane Ladd muuten on Laura Dernin oikea äiti) lismamöykky Bobby Peru (Dafoe), jonka vastenmielisyys ja törkeys on suunnatonta.
Kokonaisuutena Villi sydän on hulvattoman hauska, lihallisen kaunis ja surrealistisen hauska kokoelma sekopäisiä henkilöhahmoja, absurdia tarinaa ja ennen kaikkea se on sydämeltään villi ja pinnaltaan omituinen.
nimimerkki: Jurpo
