Alexandria tapaa sairaalassa toiseen potilaan nimeltä Roy, joka kertoo tälle tarinoita kauniista mielikuvitusmaasta. Vastineeksi Alexandrian on tehtävä pieniä palveluksia miehelle. Päivä toisensa jälkeen tarina etenee mitä upeammissa seikkailuissa. Alexandra ja Roy katoavat osin omiin seikkailuihinsa, mutta Roy ei halua jatkaa tarinaansa.
Tätä värien ja maisemien ilotulitusta on ilo seurata. Niin kuin kansi sanoo kyseessä on maailman kaunein elokuva ja kerrankin kannessa puhutaan totta! Tarina luistaa hyvin eteenpäin ja pian sitä huomaakin jännittävänsä päähenkilöiden kohtaloiden puolesta. Sairaalamaailman ja fantasiamaailman sekoittuminen tuo esiin hahmojen salaisia toiveita ja haluja. Se on kuin freudilainen todellisuus. Tätä on ihailtavaa seurata. Mitään ei ole mahdollista arvata ennalta kun kertojakaan ei tiedä minne tarina vie. Jopa sekaan ujutetut kangasnuket tuntuvat jotenki sopeutuvan kaikkeen tähän fantasiaan.
Pientä Alexandria tyttöä näyttelee romanialainen Catinca Untaru ja täytyy sanoa että samanlaista luonnollisuutta kameran edessä saa hakea! Tytön omanlaisesti painottunut englanti tuo hymyn huulille. Royta näyttelevä Lee Pace on suht tuntematon kasvo vielä, mutta hänestäkin tullaan varmasti kuulemaan. Ohjaaja Tarsem Singhin aikaisempiin teoksiin lukeutuu vain The Cell, mutta näiden lopputulosten perusteella aloitan ainakin itse hänen tekemistensä seuraamisen.
Elokuvan jälkeen jää olo että pitää nähdä lisää. Elokuvan kauneus on lumonnut tajunnan niin, ettei tuolista meinaa päästä ylös muuta kuin painamaan play nappulaa uudestaan.
