Edmond Dantes (Jim Caviezel) joutuu rankan petkuhuiputuksen kohteeksi. Koko tapahtumaketju saa alkunsa Elbalta ja koska Napoleon (Alex Norton) liittyy asiaan, on se melkoista ruutia. Varsinainen kieroiluketju on pitkä ja mutkikas. Sen seurauksena Dantes päätyy kolkolle If’n vankilasaarelle ja petollinen Fernand Mondego (Guy Pearce) nauraa partaansa. Vankeuden ankaruutta helpottaa Faria (Richard Harris) ja ankaruuden toimittaa Dorleac (Michael Wincott). Pitkä aika kuluu, mutta pako onnistuu. Erinäisten sattumien avulla Dantesin mukaan lyöttäytyy Jacopo (Luis Guzman) ja aarre, jonka suuruus riittää keikuttamaan valtiontaloutta. Dantes ei ole kovinkaan uskonnollinen mies, sillä hän mieluummin rupeaa toimittamaan Jumalan vihaa vihollisilleen. Niin myös käy, mutta suunnattomalla mittakaavalla toimitettu kosto ei ole ilmainen edes kostajalle. Motiivina petokselle ei ollut raha, vaan Mercedes (Dagmara Dominczyk) ja kateus.
Alexandre Dumas vanhempi oli osaava ja tuottelias kirjailija. Yksi hänen maineikkaimmista teoksista on tiiliskivi Monte Christon kreivistä ja siitä, kuinka tämä pistää rankan koston vihollisilleen ja joutuu samalla kohtaamaan oman raa’an voimansa hinnan, sillä sellaista kostoa ei voi kohdistaa vain yhteen maaliin, ja kun tarkoitus on vain rankaista syyllisiä, se ei ole helppoa. Kun sellainen moraalin ja syyllisyyden pähkäily puristetaan parin tunnin leffaksi, on tiivistäminen ja tyylittely pakollista ja kyseisestä prosessista vastaa Jay Wolpert. Kevin Reynolds osasi ohjata isoa Hollywood-spektaakkelia, eikä tämän leffan kohdalla tehtyä työtä voi suuremmin moittia. Tyylittelyä ei erityisemmin käytetä ja ukko antaa rajoitetun, mutta toimivan käsikirjoituksen pelata omaa peliään. Kokonaisuuden rakenne on jokseenkin hosuva, mutta onneksi mukana on riemastuttavan hienoja yksittäishetkiä.
Jim Caviezel on aluksi menestyksen takia optimistinen mies. Tämä toiveikkuus nakertuu armottomassa vankeudessa ja teroittuu kylmäksi, sääliä ja armoa tuntemattomaksi vihaksi ja pirulliseksi juonittelukyvyksi. Vastapainoa synkeällä kreiville antaa Luis Guzman karkean luotettavana kätyrinä, joka ottaa tehtäväkseen pitää Zatarra (yksi Dantesin salanimistä) turvassa ja se tarkoittaa myös häntä itseään. Guy Pearce huokuu niljaa petturimaisena Fernandina tämä onkin se lopullinen maali kaikista henkilökohtaisimmalle kostolle. Dagmara Dominczyk on suorastaan pakollinen naiskauneuden edustaja hyvin miehekkäässä kostodraamassa, muttei pääse paljoakaan loistamaan. Tukevat roolit ovat pelkistettyjä juonielementtejä, mutta niiden toteuttamiseen on hankittu osaavia luonnenäyttelijöitä. Kokonaisuutena roolisuorituksia ei voi moittia leffan pelkistetympi mittakaava ja lyhyempi kerronta-aika huomioiden.
Maailmankirjallisuuden maineikas puuntappaja pääsee tässä hollywoodilaisen tiivistyksen kohteeksi. Lopputulos toimittaa viihdyttävän juonintaleffan, missä meteorin voimalla ja armottomuudella iskevän koston kohteet ovat tosi lieroja kelmejä. Iso määrä sivuja parin tunnin leffaksi ja tarinan kokonaiskuva tulee katsojalle selväksi. Maukas, joskin tyypillinen leffa-ateria supermarketin hyllyltä, eikä joskus mitään muuta haluakaan.
