Kylläpä saatiin odotella pitkään. Tarkalleen 12 vuoden ajan. Nimittäin, että nähtäisiin vanha kunnon machomies John McClane, mies joka on aina väärässä paikassa väärään aikaan. Niin käy myös tälläkin kertaa. Jo neljännen ja (toivottavasti) viimeisen kerran. Ja John McClanena on kukapa muukaan kuin ikinuori Bruce Willis. Muissa rooleissa nähdään pääpahiksena Timothy Olyphant, Johnin tyttären Lucy McClanena Mary-Elisabeth Winstead, sekä Johnin kanssa seikkailevana hakkeripoikana Matt Farrelina Justin Long. Hiukan keltanokkaporukalta tämä näyttää, tietenkin Brucea lukuunottamatta.
Järjestyksessään neljäs osa Die Hard – saagasta markkinoi itseään euroopassa hiukan futuristisella nimellä Die Hard 4.0. Fiksuimmat tajuavat tämän liittyvän tietokoneisiin. Tottahan se on, tietokoneiden kanssahan tässä leffassa paljon värkkäilläänkin. Amerikassa raina kulkee nimellä “Live Free Or Die Hard” joka ei ehkä ole se osuvin nimivalinta. Itse pidän enemmän tuosta ensimmäisestä. Palataanpa ensimmäiseen asiaan ja ensimmäiseen varsinaiseen kohtaan, nimittäin juoneen.
Se vanha tuttu Nykiläis-kyttä John McClane (Willis) – mies höystettynä äärimmäisen huonolla tuurilla – kohtaa sen tutun “dejã-vu” tunteen (jo neljättä kertaa) olemalla jälleen kerran väärässä paikassa väärään aikaan. (Himputti, tästähän on tullut jo McClanen tavaramerkki). Tällä kertaa Johnin täytyi vain simppelistä hakea hakkeripoika Matt Farrell (Long) huostaan ja viedä hänet Washingtoniin. Aseistautuneet terroristit kuitenkin – kappas vain – hyökkäävät Farrellin asuntoon aikeinaan eliminoida Farrell. Ja McClane ilmeistyikin “juuri sopivaan” aikaan. Tilanteesta selviytymisen jälkeen McClanelle ja Farrellille selviää karu todellisuus. Samat terroristit, joita johtaa siis Thomas Gabriel (Olyphant) ja jotka hyökkäsivät Farrellin asuntoon, ovat tekemässä koko Amerikan lamaannuttavaa iskua kohteena maan infrastruktuuri. Ja tämähän isku pistää koko jenkkilän kansan sekaisin. Ja jälleen kerran McClanella on edessään kova iltapuhde terroristien kanssa.
Tämä ennen mainitsemani “keltanokkaporukka” oli kuin olikin aloittelija-tasoa. Ainakin vielä. Ainoa poikkeus oli Matt Farrellin roolissa oleva Justin Long. Heppu panostautui rooliinsa täysin voimin, kovalla yrityksellä, että sai roolin tuntumaan todella realistiselta. Aivan kuin Long olisi itse viettänyt koko nuoren elämänsä kompuuttereiden ääressä. Willis on oma tuttu itsensä konnia ahkerasti turpaan pätkivänä McClanena. Pääkonna Timohty Olyphant yrittää kovasti olla Die Hard sarjain tyylikkäin pahis. No, täytyypä sanoa että yrittämiseksi tämä jääkin. Olyphant ei pääse lähellekkään Alan Rickmanin suoritusta ykkösosassa, eikä edes kolmososan Jeremy Ironsin. No lohdutukseksi Olyphantilla voidaan sanoa, että kakkososan William Sadlerin hän kuitenkin päihittää. Olyphant on aivan liian ilmeetön ja yliyrittävä.
Ja vielä näyttelijöistä mainittakoon, että Johnin tyttöä Lucy McClanea näytellyt Mary-Elisabeth Winstead pyörii siinä keskitasolla. Samoin kuin yhtä terroristiä näyttelyt Maggie Q. No keskitasoa tai ei, kyllähän typykkää katseleekin huolimatta näyttelijäntaidoista. Die Hard 4.0 on hyvä (toivottavasti) päätös Die Hard sarjalle. Toimintaa löytyy paljon ja McClane pääsee ammuskelemaan konnia oikein urakalla. Die Hard -leffojen tavaramerkiksi on muodostunut jokaisessa elokuvassa nähtävä “tajuttoman järjetön” kohtaus. Ykkösessä oli paloletkun varassa pudottautuminen 40.kerroksesta, kakkosessa heittoistuinpelastautuminen räjähtävästä lentokoneesta ja kolmosessa vaijeritiputtautuminen korkealta ilmasta laivaan. No, tässä kategoriassa nelososa vetää vielä paremmaksi. Uskokaa tai älkää, mutta tässä McClane hyppiskelee korkealla ilmassa F-35 hävittäjän päällä ja vielä sen tuhoten. Well Done John!
Myös pari muuta hyvää sanottavaa löytyy. Elokuva alkaa hyvin osuvalla dialogilla vanhentuneen Johnin, Lucyn ja hänen poikaystävänsä välillä. Hieno aloitus elokuvalle. Toiseksi Willisin kommentit purevat myös hyvin myös tässäkin osassa, vaikka kirosanat ovat jääneet vähän vähemmälle. Alkoholi ja tupakka on jäänyt myös pois. No, hyvinhän se McClane näyttää silti hyppelevän. Ja kommentit ovat jälleen kerran paikallaan. Pari seikkaa kuitenkin jäi myös vaivaamaan allekirjoittaneen päähän. Ensinnäkin yksi hyvin omituinen asia. Terroristit puhuvat pääjehulle Gabrielille ranskaa, mutta vastaukseksi kuuluu enklantia. Just joo. Mutta hyvin kommunikaatio näyttää silti herrojen välillä pelaavan. Toinen asia on juonen nopea hyppely ajoittain, jonka seurauksena epäselviä kohtia jää.
Die Hard 4.0 on toimiva kokonaisuus. Kaikki seikat toimivat, eikä mitään suurempaa heikkoutta löydy. Kakkososan se päihittää selvästi, muttei pärjää ykkös – eikä kakkososalle. Kuitenkin hieno päätös sarjalle. Kiitetään ja kumarretaan vielä McClanella. Häntä jaksaa katsoa. Vielä monia kertoja tämänkin jälkeen.
Gabriel: ” Text on your gravestone must be -always in wrong place at the wrong time!”McClane: ” How about -Yippie-Ki-Yay Motherfucker!”
