Naiset, ah nuo mystiset olennot, joista elämä saa alkunsa ja joiden järjenjuoksua he itsekään eivät aina tajua. Naisten ihmeellinen maailma! Naiselliset muodot! Tuskallisen kiduttava henkinen väkivalta! Himo!
Vielä vanhoilla päivillään Italian ohjaajasuuruus, Federico Fellini, löysi aiheen, jonka parissa hän selvästi nuortui. Poissa ovat lähes kokonaan raihnaisuus, näkemyksen puute ja hutiloinnin märkä leima. Tilalla ovat moninaisten pikku ideoiden värikäs joukko, intohimo ja viihdyttävyys. Olkoonkin, että tämä maestron oodi vastakkaiselle sukupuolelle on sisällöltään hyvin köykäinen, se on taas visuaalisesti antoisaa Felliniä. Hän katsoo, jälleen kerran Marcello Mastroiannia käyttäen, naista ja sitten naisia. Hän joutuu näiden muassa johonkin arvaamattomaan, mutta elävänä sykkivään pyörteeseen. Siinä raavaskin mies, naistenmies, putoaa pikkupojan tasolle ja hihkuu, että: “Ga-ga!”
Naisten kaupunki on Fellinin myöhäistuotannosta hauskimmasta päästä. Löyhän ja unenomaisen tarinansa ansiosta leffa on kuitenkin sen verran kökkö teos, ettei se ole lähelläkään 8 ½:n sfäärejä. Mutta sehän ei elokuvasta tietysti kuraa tee.
– Allekirjoittanut pahoittelee huutomerkkien runsautta tekstissään. –
