Kultainen 80-luku oli monien menestyselokuvien aikaa. Kun puhutaan käsitteestä “kasaripätkä”, tarkoitetaan juuri tämän ajanjakson elokuvia. On huonoja, mukiin meneviä ja hyviä kasaripätkiä. Mutta sitten on sellainen elokuva kuin Paluu tulevaisuuteen. Ja se on tehty vuonna 1985. Mutta mihin ylläolevaan kategoriaan kyseinen leffa kuuluu? Vastaus: ei mihinkään. Paluu tulevaisuuteen on mahtava kasaripätkä.
Eletään vuotta 1985 Hill Walley- nimisessä pikkukaupungissa. Marty McFly (Fox) on aivan tavallinen 17-vuotias teinipoika. Tylsempää ei voisi elämä olla. Kunnes sitten Martyn pitkäaikainen tiedemiesystävä Emmet “Doc” Brown (Lloyd) yhtäkkiä soittaa ja pyytää Martya osallistumaan erääseen tieteelliseen kokeeseen. Martyn pettymykseksi Doc esitteleekin hänelle vain urheiluauton, DeLoreanin. Mutta se ei olekkaan mikä tahansa auto. Se on aikakone.
Doc todistaa asian Martylle, ja päättää lähteä aikamatkalle tulevaisuuteen. Mutta juuri kun hän on lähdössä, niin Libyalaiset terroristit ilmaantuvat paikalle aseet laulaen. He ovat päättäneet kostaa Docille, joka on huiputtanut heiltä plutoniumia. Ja Doc saakin surmansa terroristien luodeista. Marty menee paniikkiin ja hyppää DeLoreaniin. Hän ei muista, että auto on myös aikakone ja epäonnekseen joutuu vuoteen 1955. Siellä Marty ehtii heti sotkea asioita. Hän menee sössimään isänsä ja äitinsä välit ja samalla hänen äitinsä ihastuu häneen. Ja asiahan on niin, että jolleivat hänen vanhempansa ikinä tapaa, eivät he voi tehdä lapsiakaan. Martyn täytyy siis jollain ihmeen konstilla usuttaa vanhempansa yhteen, muuten hän ei ikinä tule syntymäänkään!
Paluu tulevaisuuteen-elokuvasta tuli yksi 80-luvun menestyneimmistä elokuvista, joka poiki myöhemmin myös kaksi hyvää jatko osaa. Elokuva on mahtavaa kasariviihdettä ilman mitään turhia bröystäilyjä. Siihen jää vahvasti koukkuun heti ensimmäisestä katselukerrasta lähtien. Siis mitä parempaa viihdykettä lauantai-illan ratoksi voisi kuvitellakkaan? Jokainen näyttelijäsuoritus on ehdottomasti hatunnoston arvoinen.
Michael J. Fox on oikeasti teinin näköinen, vakka on 24-vuotias! Ja Loyd näyttää oikeasti höpsähtäneeltä tiedemieheltä. Ja kaikkihan tietävät Robert Zemeckisin ohjaajan taidot. Puhumattkaan Steven Spielbergistä tuottajana. Tämän leffan voisi tiivistää vain yhteen lauseeseen: Mahtava kasariviihteen mestariteos, höystettynä Zemeckisin upealla ohjauksella, ja näyttelijöiden mahtavilla suorituksilla! Tämä elokuva tullaan muistamaan vielä pitkään.
nimimerkki: Tolppanen