Peacock on mielenkiintoisesti nimetty elokuva. Primäärisesti se viittaa leffan tapahtumapaikkaan, pieneen Peacockin kaupunkiin. Toissijaisesti nimi sen sijaan kuvaa päähenkilön keskeistä ominaisuutta, suoraan käännettynä riikinkukkomaisuutta. Kyseinen eläinhän on se jännän näköinen lintu, joka kykenee levittämään pyrstönsä todella suureksi kirkkaiden värien sekä muotojen viuhkaksi. Peacockin päähenkilö on samankaltainen muuntautuja: yhtenä hetkenä mitätön syrjäytynyt persoona, mutta toisella hetkellä jotakin täysin muuta.
Siispä Peacockin rauhallisessa miljöössä elelee sosiaalisesti melkein täydellisen kyvytön pankkivirkalija John Skillpa (Cillian Murphy). Mies välttelee parhaan kykynä mukaan kaikkia muita ihmisiä ja se onkin suhteellisen helppoa kun työkin on lomakkeiden täyttelemistä yksinään pankin kellarissa. Omituisella miehellä on kuitenkin eräs salaisuus, joka puoliksi paljastuu kun tämän pihaan suistuu junanvaunu. Johnin mielessä ei äärimmäisen ankaran ellei jopa sadistisen äidin kuoleman jälkeen ole ollut viimeinenkään ruuvi paikallaan ja tästä syystä tälle on kehittynyt sivupersoona Emma, joka hoitaa miehen taloutta tekemälle tälle esimerkiksi ruoat, pyykkäämällä, siivoamalla ja niin edelleen.
Kun sitten eräänä päivänä mainittu vaunu rysähtää Skillpan pihaan on erikoinen tapahtumasarjan valmiina alkamaan. John oli kyseisenä varhaisaamuna Emman hahmossa ripustamassa pyykkejä narulle tämän valitettavan onnettomuuden tapahtuessa. Paikalle rynnänneet järkyttyneet kyläläiset tietenkin luulevat Emmaa päähenkilömme vaimoksi. Tästä alkaa Johnin elämän kokonaisvaltainen järkkyminen. Mies vetää kahta rooliaan tiedostamatta kahtalaisuuttaan ja ennen pitkää nämä kaksi hahmoa ajautuvat täysin vastakkaisiin asemiin ”perheen” sisällä kuten se ulkopuolisille näyttäytyy. Tämän saa huomata ainakin innokas hyväntekijä Fanny Crill (Susan Sarandon), jonka toiveita niin kutsutun pariskunnan jäsenet vuorollaan kieltävät ja hyväksyvät. Myös Ellen Pagen esittämä Maggie noteeraa ettei Skillpojen kodissa ole kaikki aivan kohdallaan.
Lienee viisainta aloittaa leffan paloitteleminen näyttelijöistä. Etukansi väittää mielestäni sangen rohkeasti Cillian Murphyn tarjoavan elokuvassa kaksi Oscarin arvoista suoritusta. Henkilökohtaisesti pidän hänen tyylistään näytellä todella paljon, voisin jopa väittää olevani miehen kohtuullisen suuri fani. Mitä tähän leffaan tulee niin onhan Murphy taaskin aivan huikea. Johnin kaltaisen täydellisen rikkinäisen persoonan esittäminen onnistuu häneltä loistavasti. Mielestäni Emma häviää hahmona hieman edelliselle, mutta Murphy on silti siinäkin roolissa todella hyvä. Joten mikä ettei Oscareita? Yleensä niiden mainetta käytetään täysin väärin ja jopa hämäämään viattomia kuluttajia, tässä tapauksessa akatemian arvovallan käyttäminen on kuitenkin perusteltua.
Cillian Murphy vie elokuvaa itseoikeutetusti eteenpäin muiden jäädessä jossain määrin statisteiksi. Ellen Page on jokseenkin mitäänsanomaton (jälleen kerran) Johnin parhaana ”ystävänä”, joskin käsitettä saa tässä nimenomaisessa tapauksessa venyttää aika ohueksi, jotta sen perusmerkitys säilyisi edes jotenkin näiden kahden sosiaalista suhdetta vastaavana. Susan Sarandon kaupungin puuhatätinä on intressantimpi hahmo kuin Pagen nuori äiti, vaikka ei hänkään häikäise ruudulta millään tavalla. Hyvä valinta kuitenkin kyseiseen rooliin sanoisin. Vielä yksi mainitsemisen arvoinen hahmo on Josh Lucasin esittämä Peacockin jonkinlainen sheriffi, joka lähinnä tyytyy ihmettelemään Johnin muuttunutta käytöstä aviokriisin edetessä. Syy Lucasin mainitsemiseen on vain se ettei hän ärsytä allekirjoittanutta tällä kertaa, toisin kuin lähes aina tähän mennessä (esimerkiksi Poseidonissa, jossa herran hahmo ylittää ärsytyskynnyksen jo ensimmäisessä kohtauksessaan).
Trilleriksi Peacock pitää hyvin pintansa sillä se onnistuu paikoin luomaan kihelmöivää jännitystä tilanteiden kulun suhteen. Toisaalta vastapainoksi mukana on myös hivenen vaisumpia kohtauksia, jotka olisi voinut muuttaa tehokkaammiksi. Viittaan tällä erityisesti joihinkin Emman hetkiin, joissa hän tuntui olevan hieman hukassa. Suurin moka tarinankulussa, jos näin voidaan sanoa, on mielestäni pätkän lopetus, joka sitoo osan langoista yhteen, mutta jää silti poikkeuksellisen avoimeksi. Tämä periaattessa sopii elokuvan tyyliin, tätä katsojaa se silti jäi harmittamaan.
Peacockin miljöö on hienosti onnistunut ja useat paikat kuvastavat tiivistä pikkukaupunkimaisuutta, mikä istuu mainiosti filmin yleiseen henkeen. Päähenkilön talosta haluaisin mainita sen verran, että sen kuvaaminen on poikkeuksellisen taitavasti toteutettu, sillä tunnelma siellä on todella ainutlaatuinen ja myös mielikuvitukselle jätetään tilaa toimia. Pituutta leffalla on parahultaisesti, puolessatoista tunnissa tarina kerrotaan juuri oikealla tavalla turhia kiirehtimättä tai päinvastoin unettavaa verkkaisuutta välttäen, joskin mainitsemani lopetus ei ollut kenties ansaittu alku -ja keskiosaan verrattuna.
Jotenka kyllä tästä hyvät pojot voi rapsauttaa. Murphyn upea roolityö ja huonohko lopetus kumoavat toisensa. Keskivertoa parempi muttei vielä erinomainen leffa. Suosittelen tätä trillerien ja nimenomaan laadukkaiden sellaisten ystäville.
