Sarjassamme quoteja, jolla revikkaa ei aloiteta: “Leffa. joka alkaa otolla Scarlett Johanssonin takapuolesta, ei voi olla huono (eikä ainakaan aivan perseestä).”
Sarjassamme jatkokommentteja, joilla revikkaa ei jatketa: “Väite pitää paikkansa tässä huimassa yhden elokuvan otoksessa.”
Sofia Coppola teki aikoinaan jo debyyttinsä kohdalla suorituksen, jonka ei pitänyt olla edes mahdollista. Ok, onhan lahjakas Sofia kasvanut mm. isänsä F.F. Coppolan, veljensä Roman Coppolan, ex-miehensä Spike Jonzen (Being John Malkovich, Adaptation.) kanssa ja totuttautunut jo nuorena filmimaailmaan. Ja nyt parin, toinen toistaan paremman, leffan jälkeen voi sanoa, että kyseessä on jo melkoinen ohjaajavirtuoositar.
Lost in Translation on todellakin vielä debyytti Virgin Suicidesia parempi. Vastuu naispääosasta on siirtynyt Kirsten Dunstin hartioilta tämän hetken kuumimman naistähden, Scarlett Johanssonin, kannettavaksi ja tulos on loistavaa. Scarlettin ja elämänsä roolin tekevän Bill Murrayn kemiat pelaavat – täydellisesti. On suorastaan sääli ajatella, että Murrayta ei palkittu Ossi-gaalassa parhaasta miespääosasta. BAFTA:t sentään napsahtivat kohdalleen.
Ilmassa on paljon Virgin suicidesin hieman tyttömäistä (maybe I’m wrong, but… päiväkirjoja ja unelmia -tyyliin) maisemanmaalailua ja romantisointia, mutta se toimii tälläkin kertaa. Scarlett taikoo kasvoilleen muutamaan otteeseen niin vilpittömän innostuneen ilmeen, ja Bill Murraykin kuorii vanhan sarkasmisankarin viittansa harteiltaan niin upeasti, että henkeä täytyy vetäistä. Homma toimii! Maisemat levittäytyvät tapahtumien ympärille rauhoittavina. Leffasta tulee kuin suurkaupungin yö kauneimmillaan: mainosvalot hehkuvat, kerrostalojen silhuetit kaartuvat kaiken ylle ja liikenne virtaa loppumattomana virtana editse.
Vaikka LoT on ennen kaikkea kaunis ja romanttinen elokuva, keventävää huumoria ei unohdeta. Murray jaksaa pelleillä ja kulttuurien kohtaamisen kolareista syntyy monta ratkiriemukasta kommellusta (eikö totta, mistel Loja Moo?). Anna Farisin Kelly hahmokin on omiaan luomaan kevennystä, käsikirjoittaja/ohjaaja Coppola on tainnut nähdä useamman Kellyn, Pinnallisuuden perikuvan, Bimbouden Bullistuman ja sullonut tämän hahmon kaiken vakavuuden keskelle. Onnistuneesti.
Musiikki pysyy hillitysti taustalla, mutta kuljettaa stooria eteenpäin. Aivan Virgin Suicidesin ja Air:n soundtrackin tasoon ei ylletä. Toisaalta juuri tunteikkaimman hetken maalaavat Air:n herrat Godin & Dunckel Alone in Kyoto –viisullaan, joka nostattaa varsinkin leffaan sovitettuna ihokarvat pystyyn. Ohjaajattaren oma suosikkiyhtye The Chemical Brothers soi sekin klubikohtauksen verran. Humalaisten karaokesessio –kohtauksessa on jotakin käsinkosketeltavaa, mutta sanoin tavoittamatonta, energialatausta: kuin 99% perusromanttisista leffoista summattuna yhteen.
Moni on turhautunut siihen, että Lost in Translationilla ei ole päämäärää, ei peruskaavan loppua, ei alleviivauskynällä viivattua loppua. Eikä sillä ehkä olekaan, tai sitten on. Kaikki on lopussakin hankalaa. Aivan kuten moni muukin asia. John (Ribisi), joka puhuu keith richardseista ja ryntää töihin, vaikka nuori aviovaimo sipsuttelee juuri alusvaatteisillaan ohitse. Harrisin vaimo, jolle burgundi on pyhistä pyhin. Ja kuka edes tietää mikä hiton väri se edes on. “Avioliitto. Se on vaikeaa.”, Murray tuhahtaa ja sanoo sen naama peruslukemilla.
Oli LoT:ssa sanomaa tai ei, yhtä kauniina elokuvakokemuksena tahansa. Toiminnaksi pätkä ei muutu millään ilveellä, ei edes Suntory-hetken ajaksi. Eikä sen tarvitsikaan. S. Coppola on vanginnut kahden ihmisen yhteisen hetken puolitoistatuntiseksi leffaksi, omaelämänkerronnallisia elementtejä hyväksikäyttäen: osuihan leffa Sofian ja Spiken pitkän suhteen murtumisen kohdalle (vrt. Ribisin hahmo on Spike –teoria). Leffassa ei ole huipennusta, vaan se jatkaa tasaisena virtana, kuin ohi vilahtavat Tokion autojonot ja tekee tehtävänsä. Alussa on tyhjyyttä, kyyneliä ja lisää tyhjyyttä. Sitten tulee kuvasarja modernista ja jotenkin tunteettoman kauniista miljööstä, herkkä kerrontatapa ja vielä herkemmät roolisuoritukset. Ja lopussa… niin, siitä ei sen enempää. Tsekkaa itse.
