Maksimin ja hänen vallankumouksellisten pikku ystäviensä seikkailut saavat vihdoin päätöksensä trilogian kolmannessa ja viimeisessä osassa, joka käytännössä jatkaa samoista tunnelmista kuin mihin edellinen osa jäi. Tällä kertaa Leninin ja tämän parhaan hyvän ystävän Stalinin johtamat bolshevikit valtaavat Talvipalatsin ja panevat neuvostojen maan kerralla pystyyn. Aiemmin vaatimattomasta Maksimista tulee kertaheitolla maan keskuspankin johtava komissaari ja sosialismia aletaan rakentaa yhteistuumin oikein urakalla. Paha vain, että yksinomaan työväestön parasta tavoittelevaa järjestelmää kalvava sabotöörien joukko uhkaa kavalien saksalaisten ilkiöiden tuella tuhota menestyksekkään kokeilun alkuunsa. Jonkun on tehtävä jotain… mutta kenen!?
Taisin [movie]Maksimin paluu[/movie]n arvostelussani spekuloida elokuvan kaikin puolin suhmuroitunutta tasoa ja kasvoille pläjäytettyä propagandaa Stalinin todennäköisesti edeltäjästään tiukentuneella kontrollilla, mutta trilogian päätöksessä tuo pahamaineinen neuvostokansojen isukin ote tuntuu vain kiristyneen entisestään! Tällä kertaa Leninkin on liitetty osaksi Maksimin tarinaa ja käytännössä jokaisessa Lenin-sedän kohtauksessa mukana huseeraa leveästi virnuileva Stalin, joka ei oikeasti edes sano tai tee mitään. Stalinin ajan Neuvostoliitossa Leninin sankarimyyttiä vähän ”korjailtiin” oloihin sopivammaksi lisäämällä Stalin Leninin lähimmäksi kumppaniksi – ja myöhemmin Leninkin sai luvan siirtyä suosiolla oman virallisen myyttinsä sivuhenkilöksi.
Kiinnostavana triviatietona Stalinia tässä esittää tämän virallinen kaksoisolento Mihail Gelovani, jolta neuvostokansojen fatsi kielsikin mahtikäskyllään kaikki muut roolit koko tämän lopun elämänsä ajaksi! Kun Teräsmies lopulta sitten heitti lusikan nurkkaan, päästi kylmän pierun, ja viiksivallun henkilöpalvontaa alettiin muutenkin hillitä, Gelovani-parka jäi kokonaan työttömäksi.
Mutta palatakseni takaisin Maksimiin, tämä elokuva on vähintään pahasti päin prinkkalaa kuin edellinenkin osa. Perusongelmahan tässä on, että siinä missä kahdessa edellisessä osassa rakennettiin pohjaa luokkasodalle ja Lokakuun vallankumoukselle, tässä varsinainen pähkinä eli vallankumous sivuutetaan vain nopeasti ensimmäisen parin minuutin aikana. Siitä eteenpäin homma menee ihan puhtaaksi tylsäksi stalinistiseksi propagandaksi ja palopuheiden pitämiseksi politbyroossa ja sen ulkopuolella. Edes edellisestä osasta osittain eheytynyt kuvaus ei riitä pelastamaan tätä kalvavalta pitkäveteisyydeltä. Hyvin kuvaavaa tälle teokselle onkin, etten arvostelua kirjoittaessani enää edes muistanut, miten koko juttu varsinaisesti päättyi!
Myrskylintu on masentava lopetus huikean ensimmäisen osan käynnistämälle, mutta pahasti sivuraiteelle ajautuneelle trilogialle. En edelleenkään tiedä, mitä kulissien takana oikeasti tapahtui, mutta kaksi jälkimmäistä osaa epäonnistuivat pahemman kerran jatkamaan ensimmäisen tiellä ja hajosivat kättelyssä silkaksi Stalinin henkilöpalvonnaksi. Tämä olisi voinut olla jotain suurta ja mahtavaa; ohjaajaduo Grigori Kozintsev & Leonid Trauberg oli yksi aikansa parhaista, elokuvaosaaminen oli tuohon aikaan Neuvostoliitossa kaikin puolin huipputasoa ja näyttelijätkin oivallisia kuin mikä, mutta kuin ei niin ei niin ei niin ei niin ei niin ei niin ei niin…
