Vanha toverimme Maksim vallankumouksellisine ystävineen on täällä jälleen! Edellisessä osassa Maksim liittyi maanalaiseen vallankumoukselliseen ryhmittymään ja sai uuden henkilöllisyyden ja nimen.Tällä kertaa Maksimista – tai Fjodorista – on jo tullut täysiverinen kapinallinen ja nuori mies tovereineen organisoi täyttä päätä uutta työväenliikettä ja kapitalistien asekuljetusten lakkoja ympäri maata. Lopussa nähdään jo vähän jotain kumouksen poikastakin, muttei kuitenkaan aivan mennä vielä sinne asti.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ensimmäinen Maksim on yksi 30-luvun parhaista elokuvista tekomaasta riippumatta. Kyseisessä rainassa aivan kaikki osui poikkeuksellisella tavalla juuri kutiinsa erinomaisista näyttelijöistä hienoon kuvaukseen asti. Siksi tuntuukin aivan uskomattoman harmittavalta katsoa Maksimin paluun kaltaista jatko-osaa, joka käytännöllisesti katsoen vesittää lähes kaiken, mikä ensimmäisessä osassa vain oli vähänkään hyvää. Kuvaus ei tällä kertaa esimerkiksi ole likimainkaan yhtä tasokasta kuin edellisessä osassa, tarina polkee monessa kohtaa tyhjää eikä näyttelijöistäkään aina voi sanoa pelkkää positiivista.
Tällä kertaa mukaan on vielä eksynyt ensimmäisestä osasta puuttuneita palopuheita ja saarnaamistakin, joten propagandakin hyppää tässä jo ikävästi silmille. Lopun mellakkakohtauskin tuntui tylsyydessään jonkinlaiselta tahattomasti huvittavalta antikliimaksilta.
Itse uskon, että Maksimien kanssa kävi vähän samaan tapaan Aleksandr Dovzenkon ja Dziga Vertovin tuotosten samoihin aikohin. Stalinin vainoharhainen hallinto oli näihin aikoihin ottanut elokuvantekijätkin silmätikuikseen ja koko juttu on todennäköisesti tehty Teräsmiehen ja tämän lähimpien lakeijoiden valvovien silmien alla eikä kuvaakaan pantu näiltä lupaa kysymättä. Kyseessä onkin siis todennäköisesti enemmän harhaisen Stalinin kuin Grigori Kozintsevin ja Leonid Traubergin – todellisten mestareiden – ohjaama elokuva, mikä ikävä kyllä myös näkyy laadussa.
Maksimin paluu on kurjaa jatkoa upealle ensimmäiselle osalle. Löysin netistä joitain vanhoja suurten amerikkalaisten lehtien aikalaisarvosteluja, joissa tätä ylistetään ensimmäisen osan veroiseksi mestariteokseksi, mitä ei kyllä näin inhimillisellä järjellä todellakaan voi käsittää. Maksimin paluu on miltä tahansa kantilta katsottuna kehnohko, enintään keskinkertainen elokuva, jonka parissa lähinnä pitkästyy kuoliaaksi. Ehkä tämän arvostellut toimittaja ei vain arvostanut ensimmäistä osaa kauhean korkealle ja puhe mestariteoksestakin oli vain sarkasmia.
