Heti alkuun sanon, että en ole lukenut Anna-Leena Härkösen alkuperäisteosta. Toisaalta, en erityisemmin mieti kirjoihin perustuvien elokuvien uskollisuutta lähdemateriaalilleen, koska on kyse tulkinnasta. En siis siihen pureudu sen enempää. Pureudun mieluummin siihen, miksi tämä elokuva on muutamia aspekteja lukuun ottamatta hämmästyttävän epäonnistunut draamaelokuva, jota kuvaa enemmän suossa tarpominen kuin akvaariossa uiskenteleminen.
Aloitetaanpa sillä mistä elokuva kertoo. Saara (Lymi) on seksistä pakkomielteinen nuori nainen, joka tekee töitä tarjoilijana ja asuu solukämpässä. Joni (Lignell) taas on melko tavallinen, aivan hirvittävällä takatukalla varustettu toimittaja, joka elää melko seesteistä poikamieselämää. Nämä kaksi tapaavat yökerhossa, sieltä keskenään lähdettyään panevat kuin kanit, yhtäkkiä rakastuvat toisiinsa ja muuttavat yhteen, panevat vähän lisää kuin kanit ja sen jälkeen huomaavat yhteiselon olevan hyvin vaikeaa koska kanin lailla paneminen ei sujukaan. Välillä käydään maalla. Ohjaaja paketoi koko jutun puoleentoista tuntiin.
Tässä tulee eteen elokuvan yksi suurista ongelmista. Tarina vedetään läpi pikakelausvauhdilla eikä hahmoihin, Saaraa lukuun ottamatta ehditä juuri syventyä – voi jopa olla, ettei halutakaan syventyä. Sama pätee myös elokuvan tapahtumaketjuihin, kun kaikki etenee niin nopeasti, ettei ehdi edes silmää räpäyttää. Juonen suuri ongelma on myös siinä, että Saaran ja Jonin yhteiselämän ongelmista seksiasiaa lukuun ottamatta ei saa minkäänlaista otetta. Kyllä siellä varmasti muitakin ongelmia on ollut, mutta katsojalle ei vaivauduta sitä kertomaan eroottisen latauksen kustannuksella. Käsikirjoituksen olisi pitänyt parisenkymmentä sivua pidempi tai sitten ohjaaja Claes Ohlssonilla olisi pitänyt olla enemmän tajua laajentaa koko hommaa, jotta tarinan olisi saanut toimimaan. On tässä toki hengähdystaukoja, mutta silloinkin näyttelijöiden hengittäminen on raskasta.
Mennään kehnosta aasinsillasta eteenpäin. Akvaariorakkauden seksikohtaukset ovat siis hyvin rohkeita ja elokuvan ainoa teknisesti onnistunut osa-alue. Ohjaaja on kuvaajan kanssa selkeästi panostanut seksikohtausten aitouden tuntuun ja luonut niihin hyvän tunnelman, joka välittyy katsojalle menestyksellä. Harmi vain, että tämä koko muu elokuva on teknisesti ja tyylillisesti täysi sekamelska. Kamera seikkailee aika ajoin missä lie, eikä rajauksesta aina ole tietoakaan. Leikkaus on kuitenkin se huomattavasti epäonnistuneempi osa-alue. Esimerkkinä voisi mainita vaikkapa leikkauksen, jossa mennään suutelevasta pariskunnasta nostosillan tukirakenteisiin. Elokuva on myös vanhentunut todella huonosti. Siinä on oikeastaan kaikki 1990-luvun tyylin tympeimmät asiat, kuten esim. esineiden – tässä tapauksessa herätyskellon ja tuolin – summittainen liikkuminen paikasta toiseen, nopeutettuna tietysti. Musiikki sinällään toimii, mutta ei erityisemmin häikäise.
Näyttelijäsuoritusten osalta Tiina Lymi tekee ihan hyvää, joskaan ei aina onnistunutta työtä seksuaalisesti epätoivoisena ja nurkkaan ahdettuna Saarana. Muuta positiivista en pysty näyttelemisestä sanomaan. Nicke Lignell on täysin hukassa. Hänen roolisuorituksessaan ei ole mitään uskottavaa ja hänen Joni-hahmonsa jää niin monella tavalla etäiseksi että hirvittää. Eläytyminen muuhun kuin tanssijan pakaralihasten näyttämiseen vaakamambon parissa ei oikein onnistunut Lignelliltä tässä elokuvassa. Muut näyttelijäsuoritukset vaihtelevat ihan kohtalaisesta aika mitäänsanomattomaan. Toisaalta, eipä muilla näyttelijöillä ollut hahmoja, joita näytellä.
Akvaariorakkaus on malliesimerkki hyvän draaman ainesten pilaantumisesta lähes käyttökelvottomiksi. Tiina Lymin roolisuoritus ja hyvin kuvatut seksikohtaukset eivät anna lähimainkaan riittävästi apuja, jotta tämän elokuvan voisi pelastaa itsensä jalkaan ampumiselta. Voisin helposti kuvitella, että tästä saisi aikaan hyvän uudelleenversioinnin paremman ohjaajan käsissä. Toisaalta, en usko että tästä ainakaan lähiaikoina tehdään uutta näkemystä. Joudumme siis tyytymään elokuvaan, joka kyllä menee torson alapuolelle, mutta joka jää kuitenkin tasoltaan ihan torsoksi.
