Vaikka Denys Arcandin nimi ei ehkä Suomessa sano paljoakaan, kyseinen québecilaisherra nauttii etenkin kanadanranskalaisten keskuudessa valtavaa kunnioitusta. Eivätkä vuoden 1989 Kultainen palmu –ehdokkuus (Montrealin Jeesus) ja vuoden 2004 BAFTA- ja Oscar-ehdokkuudet (käsikirjoituksesta Barbaarien invaasiot -leffaan) ole ainakaan tahroja CV:ssä.
Vuonna 2000 jo pitkän uran tehnyt Arcand tarttui tiukasti mallimaailman kliseisiin ja ohjasi draamakomedia Stardomin. Tulos on monin paikoin hätkähdyttävää ja pistävänhauskaa kokoelmaa kuin sattuman kautta maailmankuuluksi skandaalinaiseksi kohoavasta Tina Menzhalista (Jessica Paré) ja tämän ympärillä pyörivästä, monesti aika turhauttavastakin show’sta.
Stardom on terävä – aivan kuten sen kaltaisen piikittelyyn sorvatun tuotoksen kuuluu ollakin. Paikoin terävyys kääntyy itseään vastaan ja mallimaailmassa pomppivien Sillä silmällä –homomiesten määrä ja yleisen rakenteen pilkkominen osiin häiritsevät. Silti on ollut ihan onnistunut valinta rakentaa Menzhalin elämäntarina pätkistä mocumentary-tyyliin: komediallisista uutisklipeistä, vuosituhannenvaihteen niin tuoreista tositeeveehetkistä ja tyhjistä sanoista koostetuista haastatteluista. Näin kaoottisuus ja hauskuus pääsevät pintaan.
Kuten olettaa saattaa, Stardom pureutuu syvälle mallimaailman ja ympäri vellovan skandaalilehdistön verkkoihin sekä tietyllä tapaa kliseisiin hahmoihin. Oman osansa saavat television pinnalliset nuoriso-ohjelmat sekä mallimaailman pirulliset taustaryhmät, jotka tekevät ihmisolennosta pelkän kaupiteltavan tuotteen. Etenkin Thomas Gibson, joka näillä pohjoisilla leveyspiireillä tunnetaan paremmin Dharman ja Gregin Gregginä, pääsee loistavan kuivakkaan osaan markkinoille sielunsa uhranneena lakimiehenä. Gregory Calpakiksen naisia lakoava änäripelaaja toimii tietyllä stereotypiatasolla, mutta on muuten aivan toista maata kuin Gibsonin suoritus.
Laajasta hahmovalikoimasta löytyy kahmalokaupalla helmiä. Viisinkertaisen Cécar-ehdokas Charles Berlingin tulkitsema valokuvaajanero Philippe Gascon pursuaa machomaista (teko)taiteellisuutta ja omaa tukun voimakkaita mielipiteitä. Gasconin yksinkertaiset ja hyvin provokatiiviset ajatukset naisista sopivat hyvin elokuvan esittämiin pienimuotoisiin sukupuolten välisiin nälvimisiin. Ja lunta siis tulee tupaan myös miehille, paras esimerkki tästä lie Dan Aykroydin jopa yllättävän traaginen hahmo, ravintoloitsija Barry Levine. Levine rakastuu päätä pahkaa uhkeaan mallimimmiin, pistää aivot siihen kuuluun OFF-asentoon (virta siirtyy ns. alapäähän) ja se on sitten menoa. Morientes vaan sulle Barry.
Pääosassa nuori Jessica Paré, tuolloin 17 v., loistaa muutenkin kuin kauneudellaan. Tumma kaunotar sysää kaiken maailman Liv Tylerit suohon ja on silti juuri niin etäinen kuin miksi kaikki ympärillä olevat hänet haluavat jättääkin. ”Sinä olet niin kaunis, joten pidä turpasi kiinni” –asenne ja siitä revitty huumori kukkivat koko leffan ajan ja sen kaiken keskellä Tina Menzhal takertuu toinen toistaan kierompiin (sekä vanhempiin) mieshenkilöihin – lähinnä kuin isähahmoa etsien. Ja Paré siis onnistuu kaikessa tässä hukassa olemisen ja yleisen seksipommin välillä seilaamista vaativassa duunissaan.
Kanadalainen ohjaaja/käsikirjoittaja/näyttelijä Robert Lepage ansaitsee hänkin oman siivunsa suitsutuksesta. Huimiin pulkkareihin piilottautunut baskeripäädude taltioi superstaran elämää kameralle ja tulee siinä kasvaneeksi ainoaksi ihmiseksi, joka kuuntelee kaunotarta (kun aviomiehet tuntuvat keskittyvän koristeensa koristeluun). Tämän lisäksi suuri joukko näyttelijöitä tekee nättiä työtä reportterilaumana, joka repii Menzhalin elämästä irti lööppejä ja seksiä tihkuvia kuvia.
Kokonaisuutena Stardom on vahva paketti ja piikikäs isku markkinatalouden hallitseman tylyn bisneksen suoneen. Komedia on aina riskialtis ja helposti leirit kahtia jakava genre, joten siinäkin valossa Stardom vetää pojot kotiin ja on… suorastaan Malliesimerkki onnistuneesta (media)satiirista.
