Sota voi olla ajankohta mihin elokuvan keinoin kerrottu draama sijoittuu tai se voi hyvä tekosyy lyödä mukaan eeppistä, kallista toimintaa isoilla statistijoukoilla ja tarpeistomäärillä. Ken Annakinin ohjaama kuvaus Ardennien taistelusta, eli natsi-Saksan viimeisestä offensiivista Toisessa Maailmansodassa paiskaa historialliset faktat jo kättelyssä ulos ikkunasta ja miljöökin on häiritsevän paljon spagettiwesterneihin sopivaa. Valtavasta tapahtumaketjusta on syntetisoitu pitkä ja näyttävä sotaleffa missä jyristellään tankilla, koetaan draamaa, tapetaan sotavankeja ja muutenkin ollaan hurjina.
Eversti Hessler (Robert Shaw) määrätään johtamaan panssarihyökkäyksen keihäänkärkeä ja tämän uskottuna toimii kuljettaja Conrad (Hans Christian Blech) joka yrittää parhaansa mukaan toimia järjen äänenä. Everstiluutnantti Kiley (Henry Fonda) on sitä mieltä että hyökkäys on tulossa vaikka kaikki muu tiedustelutieto kertoo kenraali Greylle (Robert Ryan) toista. Hyökkäys tietysti käynnistyy ja yksi rähinään joutuvista yksiköistä on Guffyn (Telly Savalas) johtama tankki.
Ken Annakinin ohjaustyö ei ole mitenkään vallankumouksellista, mutta mitään kankeaa töppäilyäkään ei mukana ole. Kuvasto on lisäksi melkoisen vakuuttavaa seurattavaa, sillä mukana on isoja panssarikolonnia jotka eivät kylläkään saa täysiä autenttisuuspisteitä, mutta ovat tarpeeksi uskottavia. Tarina on ohjausta parempi riippakivi kokonaisuudelle. Onko tarkoitus kuvata Hesslerin osuutta operaatioista, hyökkäyksen kohteena olevien joukkojen kamppailua vaiko jotain muuta tapausta jää epäselväksi sillä kaikkea mahdollista on mukana ja pitkässä elokuvassa ehtii jo unohtaa mitä tapahtui yhdessä sivujuonessa uusien tullessa esille. Onneksi rakenne selkiytyy hieman Hesslerin noustessa keskushenkilöksi ja hyvä niin.
Robert Shawin mestarillisuutta ei voi kiistää ja jopa ohuesti luonnostellusta ja ristiriitaisesta kliseehunnista Shaw tislaa esille kurinalaisen, johdonmukaisen, kyvykkään ja ritarillisen soturin, mutta mukana on myös sotaisuutta, inhimillistä piittaamattomuutta, säälimätöntä käytännöllisyyttä ja fanatismia jotka kaikki toimivat saumattomassa yhteistyössä. Shawin ylevään, mutta pelottavaan karismaan antaa vastapainoa Hans Christian Blechin maanläheinen suoritus itsemyönnetyn rajoittuneena Conradina.
Telly Savalas toimittaa vakuuttavasti karkean suorituksen Guffyna jonka psykologinen kehitys jää suorastaan naurettavan ohueksi, mutta koomisena piristeenä Savalas toimii mainiosti. Henry Fonda ja Robert Ryan toimivat laadukkaasti, joskin jäävät silkassa läsnäolossa kauas Shawn hallitsemasta yläkerrasta eikä asiaa auta heidänkään ohut luonnehdinta.
Meno on kunnianhimoisen eeppistä, mutta mukana kevyelle sotaseikkailulle ominaista henkilödraamaa ja muutamia tarpeettomia kohtauksia jotka eivät sovellu elokuvaan millään tavalla, mutta meno on hurjaa ja pyrotekniikka jytisee. Realismi ja tarkkanäköisyys eivät ole pelkästään takapenkillä vaan jättäytyvät pois kyydistä jo matkan alussa ja jäljelle jää melkoisen epätasainen sotaleffa mikä yrittää olla monia asioita, mutta on lopullisesti pelkkä massaan hukkuva sotaleffa missä on runsaasti äijäkarismaa.
