“You have a right to kill me. You have a right to do that… but you have no right to judge me. ”
Kapteeni Ben Willard (Sheen) on palannut Vietnamiin. Eronneena miehenä hän yrittää saada jotain järkeä kolkkoon ja yksinäiseen elämäänsä Saigonin trooppisessa ilmastossa. Hän saa tehtävän: mennä Kambodzaan ja tappaa eversti Walter E. Kurtz (Brando), jonka uskotaan tulleen hulluksi. Willard ottaa tehtävän vastaan ja lähtee laivaston partioveneen kuljettamana kohti Kurtzia. Matkasta muotoutuu kammottava odysseia kohti inhimillisyyden ydintä.
“We must kill them. We must incinerate them. Pig after pig. Cow after cow. Village after village. Army after army. ”
Francis Ford Coppolan ohjaama megaspektaakkeli ei todellakaan petä odotuksiaan. Kyseessä on visuaalisesti kammottava ja juoneltaan pelkistetty matka kohti ihmisyyttä. Näyttelijöiden suoritukset ovat loistavat. Martin Sheen on kirjaimellisesti loistavassa vedossa kyynisenä protagonistina, joka tutustuu rauhallisesti alkavan matkansa aikana Kurtzin henkilöön epäsuorien keinojen avulla. Venematkalla kohdataan moninaisia henkilöitä; mukaan mahtuu surffaava machoupseeri Kilgore (Duvall), jonka lyhyt esiintyminen on täyttä rautaa ja veneen huumeiden ja aseiden kanssa sekoileva miehistö. Ja matkan lähdettyä suhteellisen järkevistä lähtökohdista saavutaan askel kerrallaan kohti inhimillisen pahuuden ja kurjuuden ydintä.
“We train young men to drop fire on people. But their commanders won’t allow them to write “fuck” on their airplanes because it’s obscene! ”
Kaikista parhaimman ja samalla äärimmäisen karmaisevan roolin tekee Marlon Brando inhimillsenä rauniona, joka tuhouduttuaan on alkanut tuhota kaikkea. Hän on kiteytynyt pelkäksi ihmiseksi ja pitkissä monologeissa kiteytyy koko hahmon traagisuus ja surkeus. Vasta romahtaessaan kasaan ihminen voi ymmärtää, mikä häntä ajaa ja millaiseksi hänen on tultava. Kurtzin mielipuolisuudessa on jotain karmaisevaa järkeä, mikä iskostuu katsojan mieleen. Nähtyään elokuvallisen murhaa, hulluutta ja valehtelua vastaan tulee henkilö, joka tietää tarkalleen mitä hän tekee ja miksi. Ja tämä ristiriita tekee Kurtzin hahmosta nerokkaan.
“Oh man, the shit piled up so fast in Vietnam you needed wings to stay above it. ”
Ilmestyskirja Nyt ei ollut mikään ongelmaton elokuva. Budjetti kirskui ja näyttelijöihin liittyvät tapaturmat olivat yleisiä. Puhumattakaan Coppolan ja Brandon huonoista väleistä. Mestarillisen kuvaajan Vittorio Storaron ja Coppolan käsissä elokuva on hämmästyttävän kaunis ja väriä täynnä. Pimeän viidakon sinisyys ja valtavuus tulee ilmi lehtien samalla loistaessa vihreinä. Alussa oleva massiivinen pyrotekniikka leimuaa hurjasti ja valon ja pimeyden eroja käytetään hienosti hyödyksi erityisesti lopussa, missä ainoa näkyvä asia koko kuvassa on näyttelijän kasvojen puoliska. Silmien ja naamioiden avulla Willardin ja Kurtzin kohtaus saavuttaa eeppisen mittakaavan.
“Horror and moral terror are your friends. If they are not then they are enemies to be feared. ”
Kokonaisuutena Ilmestyskirja Nyt ei ole sotaelokuva, vaan matkakertomus. Se on matka ihmisyyden ytimeen paljastaen elämämme mielettömyyden ja yksilöiden haurauden. Timantit syntyvät suuressa paineessa, eli Ilmestyskirja Nyt on timanttia.
nimimerkki: Jurpo
