Matka omaan ja muiden mieleen

Isän katse lepäsi. Nuorukaisen toiminta kulki luonnonlakien mukaan. Kaikki oli hyvin tasapainoista, luonnollista. Nuorukainen oli onnellinen. Hän oli isän ainoa poika ja tämä rauha oli vallinnut nuorukaisessa aina. Ihan sieltä alkaen, kun hän syntyi. Nyt nuorukainen koulutti hevosta. Tämän taidon hän oli saanut verenperintönä äidiltään. Poika oli yhtä tuon hevosen kanssa. Niin olisi ollut äitinsäkin, jos olisi ollut siinä pojan sijaan. Äiti oli sisällä talossa. Hän ratkoi laskuja. Oli ne tilan kaikki kulut ja sitten vielä ne kaikki hankinnat, mitä pitäisi tehdä ennen talvea.
Isä meni sisälle ja nuorukainen pian perässä. Talossa keskusteltiin hevosista. Läsnä olivat myös miniä ja lapsenlapsi. Lapsenlapsi tuo valloittava poika lapsi, kenestä tulisi ehkä hänestäkin vielä hevoskuiskaaja ja ehkä hän jo tiesi, mitä on ohjata suurta eläintä niin, että eläimellä on se turvallisuuden ja luottamuksen tunne. Nuorukainen iloitsi poikansa kanssa. Nuorukaisen kaikkein rakkain, se jatkumo tähän maailmaan myös hänestä ja myös nuorukaisen äidistä.
Äiti katselee heitä. Hänen poika ja pojan poika. Hetken hän rukoilee mielessään ja kiittää. Kiittää siitä, että pojilla on onni ja hyvä elämä.
Talossa ruokailtiin ja siellä välitettiin toinen toisistaan. Annettiin tilaa toinen toiselle, luotettiin ja uskottiin tulevaan. Nuorukainen lähti jatkamaan töitään. Hän vei hevosen joelle. Uutta koulutettavaa oli testattava. Tunnin päästä isä ja äiti näkevät kuinka hevonen juoksee yksin pihaan ilman ratsastajaa. Ilman heidän poikaa…
Elokuva alkoi jotakuinkin näin. Se kertoo sinnikkyydestä, ehkä uppiniskaisuudestakin, suuresta viisaudesta ja myös ihmismielen sairaudesta ja niistä raaimmista teoista, mihin ihminen pystyy.
Elokuva saa miettimään omaakin toimintaa. Mihin voin vaikuttaa? Minkä kannattaisi antaa mennä. Kenen elämän omistan muun kuin itseni ja omistanko sitä omaakaan vaan antaisinko vain kaiken mennä ja olla luonnostaan tekemällä kaiken eteen parhaani ja sen minkä sisimmässä tunnen oikeaksi.