Tulio ja Miguel, kaksi huoletonta veikkosta, huijaavat rahaa ja pitävät hauskaa. Kaksikon käpäliin sattuu kartta, joka osoittaa tien tarujen Kultalaan, El Doradoon. Koska miekkoset ovat persoja kullalle, ollaan pian matkalla kohti kultakaupunkia. Matka on pullollaan hassuja sattumia ja tapahtumia kuin klimppisoppa, maku vain on parempi. Kapuloita heebojen rattaisiin viskovat (kristin)uskossaan vakaa ja olemukseltaan jäyhä kapteeni Cortes, peripakanallinen pappi Tzekel-Kan, luonto ja rakkaus. Mutta ei hätää, loppu on opettavainen ja onnellinen, kuten saduissa kuuluukin olla.
Harvemmin onnistuu piirroselokuvan dubbaus niin hyvin kuin tämän leffan kohdalla on käynyt. Annamari Metsävainion käännös on oikeasti hauska. Ja laulantaakin tietysti kuullaan, sehän on piirretyissä miltei vakio. Elton Johnin ja Tim Ricen kynäilemät laulut eivät toki ole huonoja, mutta laulunumeroita on käytetty jo liian kauan samaan tapaan.
Alkuperäisiksi ääniksi mainitaan Kevin Kline (Tulio), Kenneth Branagh (Miguel) ja Armand Assante (Tzekel-Kan), mutta heitä ei jää kaipaamaan tätä versiota kuunnellessaan. Summanen sanailee näpsäkästi (vaan ei laula) Tuliona, Pääkkönen Miguelina ja Jukka-Pekka Palo on jälleen oivallinen kelmiääni, Tzekel-Kan. Rebecca Trouppin suoritus Chel-neitinä on tasavertainen miesäänten rinnalla. Erityismaininnan ansaitsee Markku Riikonen (Cortes), jonka ääni pysäyttää melkein veretkin.
Leffan piirrosjälki on erinomaista. Dreamworksin studiolla luodut hahmot ovat disneymäisiä, mutta tiettyä kehitystä on tapahtunut silläkin suunnalla. Esim. leffan kaunotar ei ole mikään bambisilmäinen kuikelo, vaan vähän vantterampi neito. Ja sehän passaa, Tulion ja Miguelin kyydissä ei mikään hento heinänkorsi pärjäisikään.
