“It will be like Star Wars, only better”, oli John Travoltan kommentti tulevaan elokuvaan Guradian- lehden mukaan. Noh, makuasioista voi olla monta mieltä…
Travoltalle, joka on ollut skientologi jo vuodesta 1975, tämän elokuvan tekeminen oli hänen unelmiensa omanlainen täyttymys; suurenmoinen, megabudjetin tribuutti Ron Hubbardille, skientologiakirkon perustajalle. Hubbard oli 1982 julkaissut Battlefield Earth- nimisen megalomaanisen paksun sci-fi- romaaninsa, joka oli täynnä viittauksia uskonnon periaatteisiin, mm. psykoanalyysin kaltaiset toimet ovat vain ihmismielen orjuuttamista tekosyiden varjolla jne., joka kuvastuu esim. Psychlo- rodun kuvailussa romaanissa; näitä aivopestyjä ja aivoiltaan muokattuja avaruusolioita käytetään intergalaktisten pankkiirien toimesta galaksien kultavarantojen haalimiseen. Myös toinen kuuluisa skientologian oppi korostuu; päähenkilö nousee kahden viikon aikajaksolla taikauskoisesta luolamiehestä avaruusgeometriaa hallitsevaksi tyypiksi, joka paitsi johtaa jäljellä olevan ihmisrodun taistoon valloittajaa vastaan ja osaa myös virittää taktisen ydinaseen, viitaten oppiin ihmismielen kyvystä nousta korkeammalle tasolle opastettujen luentojen avulla. The Economist- lehti syytti arvostelussaan kirjaa “kamalasti kirjoitetuksi, hienovaraisuudelta puutteelliseksi ja holtittomaksi” kun taas Analog- lehden mukaan “hahmot ovat pahvisia ja yksiulotteisia”, joka on itsessään huono aloitus; mielipuolinen kirja täynnä sekä huonosti kasattuja hahmoja että tieteellisiä epäjohdonmukaisuuksia, ja moisesta pitäisi tehdä elokuva.
Käsikirjoitus tosin pelastaa paljon ja jopa huonon romaanin, eikö vain? Paha ongelma koitui kuitenkin siitä, ettei J. D. Shapiron käsikirjoitus tyydyttänyt Travoltaa tai tuotantopuolen henkilöstöä, vaan tekstistä piti saada vieläkin uskollisempi Hubbardin alkuperäiselle romaanille, joten Corey Mandell palkattiin tilalle. Ohjaajaksi saatiin Roger Christian, joka oli voittanut Oscar- palkinnon vuoden 1977 Star Wars- elokuvan set decoratorina, ja työskennellyt George Lucasin kanssa ahkerasti muissa Star Wars- saagan elokuvissa. Jopa Lucas keskusteli mieluusti innoissaan Christianin kanssa erikoisefekteistä kuultuaan tulevan elokuvan 44 miljoonan dollarin budjetista. Ja miten budjetti käytettiin? Efektit ovat osaltaan hyvin realistisia, mitä sopii odottaakin, aikaa ja vaivaa ei niiden kohdalla ole säästelty. Myös musiikki on eeppistä, soundtrack on myös vaatinut panostusta. Samoin puvustus, pyrotekniikka, stuntit, aivan kaikki! Elokuvan toteutus on eeppinen budjetiltaan ja sen käytön osalta. Harmi vain että juoni on niin uskomattoman typerä…
Henkilöhahmot ovat… “mielenkiintoisia”. Barry Pepper on hyvä näyttelijä ja ansaitsee Golden Globensa, mutta hänen hahmonsa jäyhänä, karuna luolamiehenä Johnnyna joka toimii typerästi ja taikauskoisesti on myötähävettävää katsottavaa, kiitos käsikirjoituksen jota Pepper seuraa uskollisesti ja joka saa jokaisen hahmon näyttämään enemmän tai vähemmän imbesilliltä. Sama on myös John Travoltan esittämän antagonistin, Terlin, osalta. Taas toisaalta, Travolta olisi voinut näytellä hienovaraisesti typerää alienia, hänen ylinäyttelemisensä on koomista katsottavaa erityisesti suhteutettuna siihen että elokuva pitäisi olla vakavasti otettava. Yhdessä Pepper ja Travolta saavat aikaan ylinäyttelevän protagonisti-antagonisti- duon, jonka katseleminen taatusti nostaa hymyn jokaisen huulille.
Koska elokuvan juoni on selitetty jo muutamaan otteeseen, keskitytään välillä juonen älyllisiin epäjohdonmukaisuuksiin. Jos jo vuoden 2000 tienoilla Psychlo- rotu löi ihmiskunnan vajaan puolen tunnin taistossa, miten nämä oliot eivät ole osanneet jo hyödyntää maailman kultavarantoja loppuun? Puhumattakaan Fort Knoxin kaltaisesta aarreaitasta. Puhumattakaan siitä että nämä olisivat ikinä viitsineet selvittää ihmisestä mitään (miten nämä käyttäytyvät, mitä syövät…). Tuhat vuotta valloitusta on pitkä aika, ainakin tarpeeksi selvittää perusfaktat rodusta joka pitäisi orjuuttaa loppuun! Puhumattakaan valvontateknologiasta; nämä otukset kykenevät valvomaan Johnnya napinreikään mahtuvien, livekuvaa välittävien kameroiden avulla, mutta myöhemmin valvovat Johnnylle ja hänen seuraajilleen ulkoistettua kullanlouhintaoperaatiota pienellä kameralla, joka satunnaisesti lentää alueen yli ja ottaa pysäytyskuvan. Puhumattakaan ajatuksesta että ihmiset vapaaehtoisesti taantuivat luolamiestasolle ja alkoivat pitää avaruusolioita demoneina jotka jumalat tyytymättömyyttään lähettivät kiusaamaan ihmisiä. Puhumattakaan kuuluisasta kliimaksista, jossa ihmiset operoivat tuhat vuotta varastoissa olleilla (ja kaiken loogisen ajattelun mukaan jo tomuksi murentuneilla) Harrier- hävittäjillä ja aseistuksella valloittajiaan vastaan… Aina välillä arvostelua kirjoittaessani minun täytyy pitää taukoja johtuen spontaaneista naurunpuuskista, elokuva on niin hauskasuunnattomassa typeryydessään. Juonessa on niin paljon aukkoja että vuoden 2001 Razzie- seremonian viittaus elokuvaan “Ron Hubbardin Plan 9´From Outer Spacena” on kerrassaan osuva.
Mitä elokuvasta jää siis käteen? Eeppinen musiikki + eeppiset efektit + eeppinen toteutus + yliampuva näyttelytyö + vitsin tasolla oleva kameratyö + juonen puhdas idioottimaisuus = eeppisen huono, viihdyttävä elokuva! Elokuvalle piti tulla jatko-osa johtuen Hubbardin kirjan megalomaanisesta pituudesta, jolloin tämä elokuva käsittää vain puolet Hubbardin kirjasta. Jatkoa luonnollisestikaan ei tullut, johtuen kriitikoiden murska-arvioista ja yleisestä naurusta koko projektia kohtaan, joka on sääli ajateltaessa että kirjan parhaat, eeppisimmät kohdat olivat kuulemma vasta edessäpäin, jolloin eeppisimmät naurunpurskahdukset jäivätkin näin ollen nauramatta. Tämän elokuvan piti olla tribuutti Hubbardille, mutta summaakin vain romaanin naurettavuuden sekä uskonnollisten vaikutteiden megalomaanisissa mittasuhteissa valkokankaalle tuomisen vaikeuden siten että projekti voitaisiin ottaa uskottavasti vastaan. “Megalomaaninen naurettavuus” on fraasi jolla tiivistää elokuvan ydin kahteen sanaan.
Summarum: Jos haluat kunnon naurut herkullisesti epäonnistuneen projektin kustannuksella, suosittelen katsomaan tämän elokuvan. Viisi tähteä annan sen takia, että jokaisen pitäisi nähdä tämä. Minulle tämä on kuin Tarantinolle elokuva Manos: The hands of Fate, eli ironisesti siteerattavissa suosikkikomediaksi
