Aseet paukkuvat, pelti kolhiintuu, pommit räjähtelevät, metrojunat suistuvat raiteiltaan ja pakokauhu on valloillaan. Ja John McClane kiroaa krapulaansa huomiota herättävä kyltti yllään Harlemissa. Die Hard -saagan kolmas elokuva on sarjan paras pätkä, jopa niukasti ensimmäistä elokuvaa tehokkaampi toimintapakkaus.
Kokonaisuus on komea, viihdyttävä, jännittävä ja nimenomaan “diehardmainen”. Katuralli Manhattanin kaduilla pommimiehen jäljillä vie Bruce Willisin esittämän McClanen ja Samuel L. Jacksonin esittämän Zeun toteuttamaan vaativia ja ilkikurisia tehtäviä. Ja ihan putkeen McClanen tuntien ei suoritustaso mene.
Suurrikollisen roolissa nähdään jäätävä Jeremy Irons, joka pääkaksikon lisäksi onnistuu niin ikään roolissaan. Tietyllä tavalla Ironsin hahmo jää hieman etäiseksi, mutta motiivit ja persoonallisuus tulevat sopivalla tavalla esille leffan keskivaiheilla. Sitä ennen “Simon” on vain germaaniaksenttinen ääni puhelimessa New Yorkin poliisille.
Ainut heikko kohta kolmannessa Die Hardissa on loppuratkaisu, jonka olisi voinut toteuttaa paremminkin. Muutoinhan kyseessä on melkein täydellinen toimintaelokuva, joka ei ole pelkkää silmitöntä räiskimistä. Ja nykyklassikkokin tämä tietysti on, niin kuin kaikki Die Hard -elokuvat.
