Noin 7 veljestä on Suomihuumorin luojien Pasanen, Kokkonen & Co:n tuotantoa 1960-luvun lopulta, ja niin Spedemäisen tyypillistä tyyliä noudatetaan tälläkin kertaa, että oikein hirvittää. Spede kun tapasi tukahduttaa elokuvansa loppua kohti liian samantyyppisellä ja kuivahkolla huumorilla. Niin käy nytkin, ja Suomihuumorin kulmakivi Lottovoittaja UKK Turhapuro jää kauas tavoittamattomiin.
Alussa parodia toimii loistavasti, ja Danny kailottaa introssa palan ”Seitsemän kertaa seitsemän”-hittiään komeasti. Viinalaseihin sekoittuvat tiimalasit, lentävä mies (joka kiroaa jousiampujia ”Tanan IT-miehiksi”) sekä maailman mahtavin ansojen asetus kutkuttavat nauruhermoja. Nuori Vesku Loiri toitottelee hänkin hienossa osassa, mutta sitten stoori alkaa polkea paikallaan. Robin Hood-parodia unohtuu, ja vaihtuu tylsyyteen. Siitäkin huolimatta, että urhea Robin Hood (Spede) saa prinsessansa (Kaisu Vuoristo) ja paha linnanherra tilalle vain läjän lantaa.
Kokonaisuutena tarkasteltuna Noin 7 veljestä on melko tylsä revittely, jossa on hieno tunnari. Futuristisia keksintöjä (mm. pölynimaisija ja dynamentti) leffa tarjoaa samalla innolla kuin Pertti Pasanen aikoinaan, ja Helge Heralan Rautahanska on oiva komediahahmo. Yksi on silti ylitse muiden, nimittäin Leo Jokelan keksijä Leonardo, joka heittelee sovinistisia ja tilanteeseen täysin sopimattomia kommentteja kauniille naiselleen. Kommentit tyyliin ”Tolla pärställä mä en kyllä kysyis” tai ”Ei oo mun tyyppiäni” tosiaan räjäyttivät potin. Mutta kuten sanottua, kokonaispistepotti jää melko vähäiseksi: kaksi ja puoli pointsia, ja siitäkin puolikas tulee Isolle D:lle, joka niin veikeästi metsässä tunnusmusiikkia laulaa.
