Synkät tulevaisuudennäkymät ovat aina inspiroineet elokuvantekijöitä, eikä tuntematon suuruus Kurt Wimmer ole mikään poikkeus. Mies nimittäin kirjoitti ja ohjasi vuonna 2002 valmistuneen elokuvan nimeltä Equilibrium, joka on fasistisista ideologioista vaikutteita imenyt kuvaus pakkokollektiivisten joukkoharhojen tuhoisista seurauksista.
Equilibriumin alkuasetelma ei varsinaisesti ole mikään neronleimaus, mutta hyvin toteutettuna se on kuitenkin toimiva ja kohtalaisen mielenkiintoinen. Lähitulevaisuudessa hommat ovat nimittäin menneet siihen pisteeseen, että vallanpitäjät ovat suuressa viisaudessaan päättäneet kieltää kateuden, surun, ilon ja vihan kaltaiset perinteiset ihmistunteet. Tämä siksi, että näiden tunnetilojen katsotaan olevan syypää ihmiskunnan kurjaan tilaan. Naaman on siis parempi pysyä peruslukemilla, tai muuten ns. “tunnerikollinen” teloitetaan siihen paikkaan. Kuria ja järjestystä yhteiskunnassa valvoo tappavan tehokas Grammaton-papisto, joka koostuu erikoiskoulutetuista ja aivopestyistä agenteista. Agentit ovat pitkiin mustiin takkeihin sonnustautuneita gestapo-miehiä, joiden itseoikeutettu ykköstykki on tyly kaveri nimeltä John Preston. Kuten arvata saattaa, aluksi säälimättömältä vaikuttava Preston ryhtyykin hiljalleen tajuamaan järjestelmän mielettömyyden, ja siitähän tietenkin seuraa yksilön ja kasvottoman väkivaltakoneiston vääjäämätön ja verinen yhteenotto.
Pääosassa hampaitaan nirskuttelee kolholla naamavärkillä varustettu Christian Bale. Urheilullinen Bale on toimintakohtauksissa kuin kotonaan, eivätkä dramaattiset tunteilutkaan aiheuta miehelle mitään sen kummempia ongelmia. Hieman yllättävää on sen sijaan se, että Oscar-ehdokkaanakin viihtynyt Emily Watson on kapinallisen taiteilijan roolissaan jotenkin poissaoleva ja etäinen. Tästä tosin sopii syyttää myös käsikirjoitusta, sillä Watsonin hahmo on kovin kapeasti kyhätty. Enkä malta tässä vaiheessa olla mainitsematta sitä, että näin Equilibriumin nähtyäni olen entistä vakuuttuneempi siitä, että Christian Balella on kaikki mahdollisuudet olla loistava Batman, kunhan Chris Nolanin ohjaama uusi lepakkoraina pamahtaa teattereihin ensi vuonna. Kesä 2005 ei yksinkertaisesti voi tulla tarpeeksi nopeasti.
Equilibriumin ylivoimaisesti kiinnostavin ja erikoisin innovaatio on varta vasten elokuvaa silmälläpitäen kehitetty kata-niminen taistelutekniikka. Kata-taistelua nähdään leffassa riittämiin, ja kamppailut pidetään kiitettävän lyhyinä ja hektisinä, mutta kaikesta huolimatta touhu vaikuttaa jotenkin keskeneräiseltä. Alkuihmetyksen jälkeen matsit alkavat nopeasti toistamaan itseään, eikä kata-tekniikkaa ole osattu/tajuttu hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla, ja niinpä tämä hauska keksintö jää lähinnä kuriositeetin asemaan.
Järkyttävän typerä ja kiirehditynoloinen viimeinen puolituntinen jättää elokuvasta hieman happaman jälkimaun. Juoni ei muutenkaan ole mitenkään aukoton ja kaikenlaisia epäjohdonmukaisuuksia puskee vasemmalta ja oikealta. Equilibrium on siis sanalla sanoen melkoisen hölmö, mutta sen viihdearvoa ei käy kiistäminen. Tyypillinen A-luokan B-elokuva, joka kestää kertakatselun suorastaan naurettavan helposti.
nimimerkki: esimies
