Meluisat, törmäilevät ja pelkurimaiset Ritzin veljekset kohtaavat sarjamurhaajan, gorillan ja Bela Lugosin epätasaisessa, mutta viihdyttävässä B-kauhukomediassa.

Urallaan parisataa kokoillan elokuvaa ja lyhärit mukaanluettuna yli 400 pätkää ohjanneen Allan Dwanin (mm. Douglas Fairbanksin Robin Hood ja John Waynen Iwo Jima) versiointi Ralph Spencen suositusta näytelmästä, joka oli eräänlainen parodia aikakaudelle tyypillisistä kauhukartano-murhamysteereistä. Näissä stooreissa joukko erilaisia ihmisiä joutui usein viettämään yön aavemaisessa vanhassa talossa ja hommaan liittyi jonkinlainen, usein alkuun mysteerinomainen väkivallan uhka. Spencen The Gorilla oli filmatisoitu jo kahdesti aiemminkin, vuosina 1927 ja 1930, mutta kolmesta filmiversiosta tämä vuoden 1939 pätkä on ainoa, jonka kukaan enää tänä päivänä muistaa.

Pläjäys kertoo rikkaasta vanhasta äijästä, joka saa uhkauskirjeen Gorillana tunnetulta sarjamurhaajalta. Jo roppakaupalla kansalaisia kylmännyt Gorilla jakaa kerralla aina useamman vastaavanlaisen kirjeen (kuulemma poliisia hämätäkseen), ja listii yhden kirjeensaajista vuorokauden sisällä. Leffamme vanha kääpä pitää kuitenkin päänsä kylmänä ja kilauttaa avukseen Acme Detective Agencystä kolme kovaksikeitettyä yksityisetsivää sekä sukulaistyttönsä ja tämän nuoren sulhasen. Hommaa sekoittamaan löntystelee myös oikea apinain kuningas (tai siis mies gorillapuvussa, mutta I wouldn’t have it any other way…).
Huumoria…

Dwan teki leffan Ritzin veljekset -komediaryhmälle, jonka kanssa oli työskennellyt jo aiemmin samana vuonna filmissä Kolme väärää muskettisoturia. Nämä todella köyhän miehen Marxit olivat kolme törmäilevää ja kovaäänistä veljestä, jotka 30-40 -luvuilla kohelsivat arviolta tusinassa nykyään jo pitkälti unohdetussa komediassa. Ryhmän tuotantoon enemmänkin tykästyneet ovat usein sitä mieltä, että The Gorilla aka Kolme sisukasta salapoliisia on Ritzien huonoimmasta päästä. Toisaalta monet ovat myös nauttineet filkasta juuri siksi, ettei se sisällä Ritzeille ominaista laulamista ja tanssimista, joka kuuleman mukaan ei lukeutunut veljesten vahvuuksiin. Mukaan houkuteltiin myös kauhugenren vakkarinaamoja, kuten legendaarinen Bela Lugosi hovimestarin rooliin ja Lionel Atwill Gorillan kohteeksi joutuvaksi vanhukseksi.

Vitsit ovat yksinkertaisen typeriä, slapstick puolestaan ennalta-arvattavaa ja perinteistä hiirenloukkuineen ja lukuisine kuhmuja aiheuttavine törmäilyineen. Esineet osuvat kaatuessaan päähän ja karvainen apinankäsi kurottaa nappaamaan johtolankoja nuuskivaa Ritz-veljestä niskasta. Mikään älyllisen huumorin tai edes omaperäisyyden riemuvoitto The Gorilla ei ole, mutta toisaalta leffa on hyvin rytmitetty ja Ritzit tekevät duuninsa ammattimaisen varmasti. Virnistelin koko 65 minuutin keston ajan, ja taisin pari kertaa naurahtaa ääneenkin. Parhaat läpät tarjoavat ehdottomasti veljesten kohkaamista hienosti tukevat ja tasapainottavat palvelusväen esittäjät, eli vanha kunnon Bela sekä sisäkkönä nähtävä nuori Patsy Kelly, joiden keskinäinen kemia pelaa myös suorastaan mainiosti.

The Gorilla on kauhuleffa, jonka voisin näyttää alta kouluikäiselle skidilleni. Dwan on tehnyt vakuuttavaa duunia kiireellisessä aikataulussa, vähällä rahalla ja varsinaisessa tuotantohelvetissä, saaden loihdittua kasaan miellyttävän karmivan lavastuksen ja luotua hämärää, aavemaista tunnelmaa mm. valojen ja varjojen avulla sekä rikkaalla äänimaailmalla, mutta mitään kovin kammottavaa leffassa ei tapahdu. Kaikki jännittävä tapahtuu klassisesti näkymättömissä. Sähköt katkeavat sopivasti, ovesta kurottava käsi tempaisee henkilön kameran ulottumattomille jne. Sarjamurhaaja pitää salaisuutensa loppukohtaukseen asti, mutta sankareillemme hämmenystä aiheuttava oikea gorilla sen sijaan pyörii filmissä myös on screeninä ihan kiitettävästi. Apinapuku on toki tökerö, mutta varsin muhkea ja siihen sulloutuneen näyttelijän liikkeet eivät ole genren huonoimmasta päästä. Dwan hakee elukan avulla muutamaa säikäytystä, mutta enemmän gorillakin jää slapstick-huumorin (camp-huumorista puhumattakaan) välineeksi.

Viikolla katsomistani kolmesta Bela Lugosin apinateemaisesta kauhupätkästä (The Gorilla, The Ape Man, Bela Lugosi Meets A Brooklyn Gorilla) tämä yksilö on helposti laadukkain leffa. Ei välttämättä oma suosikkini, mutta perinteisillä standardeilla The Gorilla on silti vähiten kalkkunaa; huumori on paikoittain ihan toimivaa, mukaan on haalittu aikalaisittain varsinainen B-leffojen tähtikaarti joka tekee hyvää duunia läpi linjan ja vaikeista tuotannollisista lähtökohdista ponnistaneenakin leffa näyttää paljon paremmalta kuin sen pitäisi. Vaa’an toisella puolella painavat sitten sekava ja suorastaan naurettava juoni, kauhumatskun yllätyksettömyys ja ajoittain ärsyttävänkin typerä huumori. Suosittelen mustavalkohorrorin, vanhanaikaisten komediaryhmien ja Bela Lugosin faneille. Kyseessä on public domain -pätkä, jonka löytää YouTubestakin.