Alfred Hitchcockin varhaistuotantoon kuuluva Rikkauden huuma ei ole tavanomaisinta Hitchcockia. Elokuva eroaa monessa suhteessa miehen useimmista muista elokuvista. Jännitystä tässä ei juuri ole, paitsi aivan lopussa ja genreltäänkin tämä edustaa draamakomediaa.
Homma menee tähän tapaan: Pariskunta (Kendall & Barry) saavat ison tukun rahaa ja he päättävät lähteä maailmanympärimatkalle. Pariskunnan matka ei suinkaan mene aivan rauhallisesti, vaan mukana roikkuu muitakin ihmisiä sekoittamassa heidän elämäänsä.
Rikkauden huuma ei mene Hitchcockin tuotannossa sinne parempaan päähän, vaan aivan päinvastoin, eli sinne huonompaan päähän. Elokuvalla olisi ollut hyvät lähtökohdat ihan hyvään elokuvaan, mutta jää harmillisen keskikertaiseksi. Elokuva käynnistyy hyvin mielenkiintoisilla kuvatempuilla, joissa on nopeutettua liikettä ja lähiotoksia, ja tapahtumatkin vaikuttavat ihan mielenkiintoisilta, mutta sitten tulee pitkäpiimäistä odottelua, jossa mies potee merisairautta hytissään ja vaimo tutustuu muihin laivan matkustajiin. Sentään loppupuoli pelastaa jonkin verran, mutta ei auta nostamaan elokuvaa keskikertaisuuden yläpuolelle. Ei huumoripuolikaan oikein onnistu paria hupaisaa kohtausta lukuun ottamatta.
Mutta on tässä joitakin hyviäkin puolia. Kuvaukseltaan elokuva on erinomaista laatua. Myös musiikin käyttö on sujuvaa ja dialogikin on ihan toimivaa. Loppuunkin saadaan hyvin hitchcockmaista jännitystä.