Mielestäni on mahtavaa, että 2001: Avaruusseikkailu on laajalti nähty ja tunnettu, vaikka sen voikin määrittellä scifin rinnalla taide-elokuvaksi (jotka jäävät yleensä piiriin pieneen pyörimään). Varmasti suuren vaikutuksen elokuvan nykysuosioon on tehnyt se, että huippuohjaajat (kuten Spielberg) ovat julistaneet sen inspiroineen heitä omiin huipputuotoksiinsa.
Ja onhan teos merkittävä, kun sen asettaa oikeaan kehykseen: tämän valmistumisesta kului vielä lähes kymmenen vuotta ennen kuin Star Wars ilmestyi. Silmiinpistävää eroa avaruusmiljöön suhteen ei kuitenkaan ole. Ylipäätään on vaikuttavaa, miten edistykselliseltä elokuva näyttää kun ottaa huomioon ajan jolloin se on kuvattu. Osa tehosteista yllätti positiivisesti, mutta varsinainen ilo silmälle olivat avaruusalusten sisä- ja ulkotilat. Vaikka ne henkivätkin 60-lukua (mikä ei allekirjoittaneen mielestä ole huono piirre laisinkaan), mitkään keksityt koneet ja laitteet tai visiot esimerkiksi tiloissa liikkumisesta eivät saa nykykatsojassa aikaan myötähäpeää, kuten vanhoissa tulevaisuusscifeissä usein käy. Hauskaa myös huomata, mistä “Hal” – eli avaruusaluksia ohjaava keinoäly, joka on nähty muun muassa Wall-E:ssa ja Kuussa – on peräisin!
Tähän valitettavasti loppuvat elokuvan ansiot peruskatsojan näkökulmasta. Äänimaailmaltaan teos on suorastaan rasittava, enkä tarkoita klassisen musiikin ja kuorolaulannan pauhua – sen voisi ominaispiirteenä tiettyyn pisteeseen asti ymmärtää (tosin sekin piste ohitettiin) – vaan hengitysääniä, sirinää, kaikkea taustamelua jonka soisi miksattavan pois, koska se aiheuttaa arkielämässäkin verenpaineen nousua ja on täysin epätarkoituksenmukaista tämän tyylilajin elokuvassa. Ehkä aikeena on ollut luoda intensiivinen tunnelma, mutta kun hengitysäänet eivät tunnu synkkaavan näyttelijöiden kanssa, koko efekti on kiusaannuttava.
Toinen hyvin tunnettu piirre on kerronnan hidastempoisuus. Tosiaan, valehtelematta voin sanoa että tämä on hitaasti etenevin elokuva, jota olen koskaan katsonut. (Jos kyseessä ei olisi “must see” -klassikko, olisi voinut katsomatta jäädäkin.) Olin sortua pikakelaukseen useissa kohdissa, mutta sain hillittyä kaukosäädinsormeni. Miksi kerronnasta on tehty niin pitkäpiimäistä? Se tuntuu käsittämättömältä! Ei yllättäne, että jännityskään ei oikein pysy yllä, vaikka muutama kuumottava kohtaus elokuvassa olisikin.
Itse tarinaa voi spekuloida loputtomiin, mutta jos ei ole kiinnostunut filosofisista pohdinnoista, voi todeta senkin aika tylsäksi. Ja vaikeaksi ymmärtää. Elokuvan alku ja loppu tuntuvatkin lähinnä vertauskuvallisilta. Itse en tätä piirrettä erityisemmin arvostanut.
