Portsarin työ on omituinen yhdistelmä asiakaspalvelua ja ulosheittämiseen liittyvää fyysisyyttä. Dalton (Patrick Swayze) on melkoisen kova sellainen ja palkataan Kansas Cityyn olemaan pokena paikkaan nimeltä Double Deuce. Sanomattakin on selvä että asiakaspalvelun sijasta pitää tehdä enemmänkin sitä ulosmättämistä. Luonnollisesti rikas mulq ja roisto Brad Wesley (Ben Gazzara) näljäilee isosti.
Jostain syystä Rowdy Herringtonin (hieno nimi) ohjaama [I]Road House[/I] on jäänyt Allekirjoittaneelta näkemättä ja jo alkutekstien pinkki fontti lupaa hyvää. Hyvää lupausta seuraa vielä vahvempaa meininkiä massiivisen kapakkatappelun alkaessa ja siitä eteenpäin ei leffa säästele hupipaukuissa. Leffan pahis on näljäinen roisto joka pomottaa kaupunkia, luonnollisesti kova ovimikko löytää sielunkumppanin Docista (Kelly Lynch) ja Tšehovin taitoa käytetään dramaattisesti isolla hetkellä. Samalla aikaa kuluu vajaa pari tuntia ja kasari-äxön tiivistyy elokuvaksi.
Patrick Swayze on leffan kova järjestysmies joka heittää muutamia fiksuja huomioita, vetelee kelmejä päähän isosti ja on takatukkainen äijä. Ben Gazzara on näljäinen kaupunkia pomottava kelmi ja muitakin kliseehyllyltä kerättyjä jannuja ja kimmoja löytää ja kaikki ovat ajankohtaansa sopivan oloisia. Näyttelijät ovat ottaneet työnsä juuri sopivalla keveydellä ja tämän leffan käsikirjoitus on sellaista soopaa että sitä [B]ei ole[/B] voinut ottaa vakavasti.
Käsikirjoitus ja leffa itsessään on silkkaa naurumekkalaa ja luonnollisesti veteraaniportsari Wade Garrett (Sam Elliott) on yhä kova ukko. Jos tätä leffaa katsoessa ottaa ryypyn joka kliseen tai hoopouden kohdalla loppua ei ehdi näkemään alkoholimyrkytyksen iskiessä. Lyhyesti sanoen [I]Road House[/I] on riemastuttavasti pöhkö ja yhtä riemastuttavan viihdyttävä elokuva ajalta jolloin äxön-ukko oli äijä, veri pärskyi puukon heiluessa ja sankari saa myös selkäänsä ylivoimalta vaikka tekee sen vaikeaksi. Tällainen kasarikorniuden mestariteos ansaitsee täydet pisteet ja papukaijamerkin.
