Adolf Hitler tiesi PR:n arvon ja kansainvälinen urheilutapahtuma on loistava tilaisuus sellaisen esittämiseen, kuten kiinalaiset 72 vuotta myöhemmin myös tiesivät. Berliinissä järjestetty XI Olympian kisat oli paitsi tilaisuus PR:lle, myös uusi työtehtävä kunnostautuneelle ja kauniille Leni Riefenstahlille jota ei dokumenttituotannon valtavuus pelottanut. Luonnollisesti saksalaisten urheilijoiden saavutukset ovat ylistettyjä, mutta kyseessä onkin tilastofakta.
Kisoista vastannut natsi-Saksa lisäsi kisaohjelmaan olympiasoihdun sytytyksen viestijuoksuineen ja ensimmäistä kertaa tämän ikonisen teon teki Fritz Schilgen. Ennen varsinaisen urheilutoiminnan alkua Riefenstahl kuvaa länsimaista klassista kauneutta sen syntykodossa, Kreikassa ja seuraa soihtuviestiä Berliiniin. Adolf Hitler julistaa kisat avatuiksi ja seuraa pitkä kimara lippuja, juoksuja, hidastuksia, hyppyjä ja kansallismieltä. Herbert Windtin jylisevän musiikin lisäksi kuuluu “The Star-Spangled Banner” Yhdysvaltojen monissa voitoissa, “Maamme” Suomen voittaessa ikimuistoisesti 10 000:n metrin juoksun kolmoisvoittona, “Kaiserlied” isäntämaa Saksan ollessa voittoisa ja Japanin “Kimigajo” kuuluu myös voimakkaana Maraton-juoksun lopetuksena, joskin Riefenstahlin ratkaisu jättää voittoisien Sohn Kee-Chungin ja Nam Sung-Yongin vähemmän iloinen esiintyminen kulta- ja pronssimitalisteina pois on harmillinen. Onneksi Riefenstahl sukeltaa syvälle voittoisien korealaisten ponnisteluun ja maraton antaakin aikaa kuvata ihmiskehon ponnistelua. Suurimman yksittäisen voittajan, Jesse Owensin ylevän kuvauksen heikkoutena on hänen lajiensa nopeus, joskin pituushypyn kaksintaistelu saksalaisen Luz Longia vastaan on vakuuttavaa kerrontaa ja ehkä ensimmäisen kerran elokuvahistoriassa laittaa mustan ja valkoisen miehen taisteluun toisiaan vastaan.
Poliittisesti Olympia on melkoisen neutraali ja Riefenstahl kuvaa paitsi urheilusuorituksia myös yleisön reaktioita ja myös kisojen mellevän isännän ilmeitä ja reaktioita. Lahjakas ohjaaja lyhentää aikaa hitaissa lajeissa joissa hänen kiistaton ymmärryksensä ihmiskehon visuaalisesta kauneudesta antaa vahvaa luonnetta muuten värittömiin tapahtumiin ja erityisesti korkeushypyssä mukaan tulee vakuuttavaa kuvakerrontaa ja tunnelmaa. Lyhyesti sanoen Riefenstahl keksii lähes kaikki mahdolliset fyysisen toiminnan kuvaamisen visuaaliset ja kerronnalliset tehokeinot jotka toimivat paitsi dokumentissa myös fiktiossa.
Aloitus on eeppinen kuvaus ihmisliikkeen kauneudesta ja se koukkaa suoraviivaisen raportoinnin kautta uuteen kuvaukseen ihmiskehon kauneudesta ja Sohn Kee-Chungia ja Jesse Owensia on kiitettävä siitä että kaikki ihmisrodut ovat tasa-arvoisia kauneudessa.
Mestarillinen työ visuaalisen kerronnan nerolta ja ainoa ryppy on em. maraton-mitalijaon puuttuminen, mutta tällaisenaan ‘Kansojen juhla’ on huomattavasti mielenkiintoisempi kuin mikään suora lähetys kisapaikalta, sillä vaihtelua on myös luvassa.
