Toivo Särkän ohjaama 1918 – mies ja hänen omatuntonsa, kuvaa aikaa Suomen sisällissodan molemmin puolin. Elokuvan alussa eletään Venäjän vallankumouksen jälkeisiä aikoja vuonna 1917, loppuosassa ollaan vankileirillä Suomenlinnassa keväällä ja kesällä vuonna 1918. Itse sisällissota-aika kuitataan varsin lyhyesti. Samaa lyhyttä käsittelyä olisin toivonut koko elokuvan alkuosalle, joka nyt tuntuu turhalta ja elokuvan jylhän loppuosan kannalta lähes täysin erilliseltä.
Pääosassa näyttelee Åke Lindman, joka esittää pastori Samuel Brota. Elokuvan alkuvaiheessa hänet pidätetään virantoimituksesta (areiolaisen) harhaoppisen päähänpinttymänsä vuoksi. Bron mielestä Jeesus oli ihminen eikä Jumalan poika ja juuri siitä kasvoi Jeesuksen puhuttelevuus. Tämä on oikeastaan ainut osa elokuvan alusta, joka vaikuttaa liittyvän myöhempään vankileirikuvaukseen. Elokuvan alkupuolella Bro kohtaa isvossikka-ajuri ”Setä Aleksanterin” (Pentti Irjala) ja hänen sisarentyttärensä Essin (Anneli Sauli). Nämä hahmot lähinnä hajottavat itse tarinaa, joskin ne antavat mahdollisuuden kurkistaa yhteiskuntaan Venäjän vallan loppuvaiheissa ja itsenäisyyden alussa. Puoli tuntia alusta saksimalla elokuvan napakkuus ja iskevyys paranisivat oleellisesti.
Elokuva sisältää muutaman erinomaisen onnistuneen sivuhahmon. Helge Heralan esittämä Bron pappistoveri Hastig toimii lähinnä Bron tuntojen peilaajana. Sen sijaan Ture Aran esittämä vankileirin lääkäri on kylmässä kyynisyydessään aivan upea ja täyttää paikkansa loistavasti myös tarinan kannalta. Heikki Heino vankileirin komendanttina on kuin Libausta suoraan Suomenlinnaan tipahtanut. Hänen jykevää, komeaa ääntään on aina hienoa kuunnella. Koskettavan sivuosasuorituksen tekee myös vangin tytärtä näyttelevä Merja Linko. Tytär on valmis tekemään kaikkensa auttaakseen nälkää näkevää isäänsä. Valkoisten vankileireistä onkin sanottu, että elleivät vangit kuolleet nälkään, he kuolivat siellä saamaansa ravintoon.
Tätä harvinaista vankileiri-aihetta ei vanhemmissa suomalaisissa elokuvissa ihmeemmin käsitelty. Tavallaan saattaa olla viisastakin antaa vanhojen asioitten muuttua historiaksi, joksikin, joka tapahtui silloin joskus ja joillekin muille.
