Eräs 1930-lukulainen maalaiskylää viettää osuuskaupan emännän Hilman nimipäiviä. Itse juhlilla ei vielä tapahdu mitään katastrofaalista, mutta jo tuossa tilaisuudessa kylvetään siemenet, jotka johtavat illan ja lähitulevaisuuden mittaan monenlaisiin ongelmiin, mutta myös ilonhetkiin. Paikallinen maatilavaja syttyy tuleen, ja tulen sammuttaminen osoittautuu inhimillisten erheiden takia vaikeaksi. Tulen leiskuessa myös nuori ja hieman varttuneempikin lempi alkaa roihuta.
Kirjalähtöiset elokuvat ovat olleet keskeisessä asemassa Matti Kassilan tuotannossa. Myös tämä Agapetuksen romaaniin pohjautuva elokuva lukeutuu Kassilan ohjaustöiden kärkikahinoihin. Vaikka Kassilalla olisi ollut kyky ja taito luoda modernimpaakin elokuvakerrontaa, on Hilman päivät hyvin perinteinen ja lämminhenkinen ihmiskuvaus pienestä kylämiljööstä ja sen monenkirjavista asukkaista. Käsikirjoituksessa olisi ollut ainesta myös suurempiin naurukarkeloihin, mutta elokuvan tempo on valtaosin rauhallinen ja henkilökuvaukselle tilaa antava.
Vaikka elokuvan keskiössä ovat edustettuina molemmat sukupuolet, on Hilman päivät ennen muuta mieleenpainuvien miesroolien elokuva. Päällimmäisenä mieleen jäävät Edvin Laine tunnustetuimmassa näyttelijätyössään temperamenttisena palopäällikkönä sekä Tarmo Manni suhteellisen pienessä osassa äreänä ja naisten työtaitoja arvostelevana seppänä. Naisten suosiosta elokuvassa kisaavat sekä uuden että vanhan polven suomielokuvan hurmurit, Matti Ranin ja Tauno Palo. Erityisesti Palo tekee muistettavan roolityön hieman hömelönä ja ihmisiin kosketusta saamattomana tuomarina.
