HBO:n scifi-draama Westworld pohjautuu vuonna 1973 julkaistuun samaa nimeä kantavaan elokuvaan. Vaikka allekirjoittanut ei ollutkaan Michael Crichtonin alkuperäistä elokuvaa nähnytkään, niin tiesin jo etukäteen mistä Westworldissa olisi kyse. Sarjan perusideana on keinotekoinen huvipuiston tapainen villiä länttä muistuttava maailma. Westworldissa ihmiset voivat vierailla ja päästä osaksi erilaisia paikan luojien ideoimia narratiiveja. Mutta kun ihmiset kohtaavat paikan “isäntiä” eli androideja ja työskentelevät niiden kanssa, seuraa odottamattomia käänteitä. Tämä hieman dystooppinenkin uhkan tunne leijuu vääjäämättä Westworldin yllä alusta saakka.
Westworldin juonikuviot toimivat hienosti kahteen suuntaan. Ihmiset, jotka vierailevat keinotekoisessa villiä länttä muistuttavassa maailmassa haluavat toteuttaa unelmiaan kaksoiselämän kautta. Mitä tekisit, jos saisit mahdollisuuden elää todellisuudessa, jossa pystyisit rakastamaan ja elämään niin kuten oikeassakin elämässä haluaisit? Tähän kiteytyy osittain Westworldin ihmisvieraiden syvimmät tavoitteet. Toisaalta myös Westworldia asuttavat androidit ovat niin lähellä ihmismäisiä piirteitä ja tapoja, että hekin alkavat sarjan edetessä tavoitella jotain tavoittamatonta. Tällaiset melko ajattomat teemat, kuten oman sisimmän ja elämisen tarkoituksen etsiminen, ovat kieltämättä Westworldin kantavia voimia.
Sarjan keskeisin näyttelijäkaarti koostuu pääosin kokeneista nimistä, kuten Jeffrey Wright, Thandie Newton, Ed Harris ja Anthony Hopkins. Etenkin Harrisin ja Hopkinsin kiinnittäminen sarjaan ansaitsee kiitosta. Harris vetää kauttaaltaan tyylikkään ja vakuuttavan roolisuorituksen yksinäisenä asemiehenä, joka etsii mystistä labyrinttia. Vaikka sama nimettömän miehen hahmo onkin niin tuttu lukuisista länkkäreistä, niin Harris onnistuu silti tuomaan omaan roolihahmoonsa sopivasti syvyyttä.
Westworldin toista perustajaa Robert Fordia esittävä Anthony Hopkins tekee sarjan vaikuttavimman roolisuorituksen. Hopkins osoittaa jälleen kerran miksi hän on yksi oman aikakautensa varteenotettavimmista näyttelijöistä. Tapa jolla kokenut konkari ottaa kohtauksen kuin kohtauksen haltuunsa on yksi asioista, mikä parhaimmillaan suorastaan naulitsee katsojan seuraamaan sarjaa. Kaiken kaikkiaan Hopkinsin suoritus on tyylikästä näyttelijätyötä klassisimmasta päästä.
Westworld käynnistyy ehkä hieman verkkaisesti, mutta jos et ole viimeistään Vincenzo Natalin ohjaaman neljännen jakson jälkeen koukussa, niin tuskin tulet pitämään sarjasta ollenkaan. Westworldin ensimmäisen kauden pienoiseksi ongelmaksi muodostuu lopulta se, ettei aivan kaikkiin mysteereihin ja kysymyksiin pystytä vastaamaan ehkä niin vakuuttavalla tavalla mitä voisi odottaa. Toisaalta se kokonaisuus minkä jo tämä ensimmäinen tuotantokausi muodostaa on sellaista, mitä harvoin näkee tv-sarjojen parissa. Jo pelkkä sarjan mielenkiintoinen konsepti sekä syvälliset teemat riittävät syiksi katsoa sarja, vaikket erityisesti olisikaan scifin tai länkkäreiden ystävä.
