Työlleen omistautunut rikosetsivä Michael Raines on vastikään menettänyt työparinsa. Siististi pukeutuva, mutta alati omiin sfääreihinsä ajautuva etsivä ratkoo rikoksia kuin yksityisetsivä Sam Spade. Elämä kulkee verkkaisesti, vähän kuin syvässä unessa. Maailma on auringonpaisteesta huolimatta hämyä täynnä kuin film noir -rainoissa. Raines puhuu katsojalle voice overina aina ajoittain, kuvaillen näkemäänsä rikkaasti kuin kuka tahansa ironinen älykkö. Vai puhuuko hän oikeastaan itselleen? Pitkä mies on yksin, naimisissa työnsä kanssa. Koska hän on rautainen kaveri, hän ei pillitä, vaikka kuinka olisi riekaleina. Ei siis ihme, että keissien ruumiista tulee hänen mielessään eläviä keskustelukumppaneita, joiden kanssa rikoksista voi puhua kuin entisen työtoverin.
Leffarooleistaan tutumpi Jeff Goldblum esittää Rainesia hienovireisesti ja charmantisti. Sarjan sivuhenkilöt ovat hyvin kirjoitettuja ja näyteltyjä aina Rainesille psykiatrista apua tarjoavasta tohtori Samantha Kohlista (Stowe) kassialma Aliceen (Metcalf) ja kovia kokeneeseen pikku Emilyyn (Zoe Stone Molloy). Käsikirjoitukset tarjoavat hahmoille paljon hyvää sananvaihtoa, mutta jotkin hahmot, kuten Rainesia komppaava poliisi Lance (Park), jäävät omituisen turhanpäiväisiksi. Lisäksi psykiatri Kohlin hahmo tuntuu ikävästi amerikkalaisten trendien kierrätykseltä. Jos Sopranosien Tony Sopranon piti purkaa sydäntään terapiassa, pitääkö samaa ideaa tosiaan matkia muissakin sarjoissa? Nähtävästi.
Rainesia tehtiin vain seitsemän episodia, vaikka tuotantosuunnitelmassa oli ainakin 13-osainen sarja. Tuotantoyhtiö NBC ei kuitenkaan halunnut tuhlata enempää rahaa fiksuun ja tempoltaan rauhalliseen, siinä mielessä Columbollekin sukua olevaan sarjaan. Niinpä talouden laskusuhdanne ja kova taistelu katsojaluvuista katkaisivat mielenkiintoisesti alkaneen Rainesin tien. Mikäpä sen harmillisempaa katsojalle, joka on juuri jäänyt sarjan koukkuun.
