Claire Cooper on nainen jota vaivaavat painajaisunet lapsesta, jolle tapahtuu kauheita. Lähiseudulla on kadonnut pieni tyttö ja Claire uskookin vahvasti uniensa liittyvän tapaukseen. Oman lapsen katoaminen ja unien jatkuminen vievät Clairen yhä syvemmälle mielensä sokkeloihin. Unissa alkaa myös esiintyä mystinen mies ja pian hän löytää itsensä mielisairaalan osastolta. Yhteyksiä unien ja todellisuuden välillä alkaa löytyä, mutta tietenkään kukaan muu ei ole asioita uskomassa.
Neil Jordan on ohjaaja jonka meriittilistalyta löytyvät mm. Crying game, Jutun loppu ja Veren vangit. Tällä kertaa hemmon käsittelyssä on parapsygologisia piirteitä omaava tarina. Tämän tyyppiset stoorit ovat aina kiinnostaneet tätä katsojaa. Ongelma vain on että mielenkiintoinen aihe ei todellakaan takaa että elokuvan lopputulos olisi järin onnistunut. Kyseinen aihepiiri sattuu olemaan taitolaji ja tällä kertaa pläjäyksessä notkutaan vähän joka saralla.
Ohjaus pitää pääpiirteissään kutinsa, mutta kokonaisuutta pilataan turhan kiireellisellä kerronnalla. Asiat rullaavat eteenpäin ajallisestikin liian nopeaa vauhtia. Kuvallinen kerronta on ihan liian tavallista eikä kunnon aiheeseen sopivaa revittelyä nähdä. Mieleen juolahtaakin mitä kaikkea esim. mielensopukoita elokuvissaan käsitelleet David Fincher ja Terry Gilliam olisivat saaneet aiheesta aikaan.
Annette Bening yrittää kaikkensa ja onnistuukin ihan hyvin kovia kokevana näkijänä. Ohjaajan vakiokalustoon kuuluva Stephen Rea onkin pienessä psykologin roolissaan yksi onnistujista. Robert “kokkeli” Downey Jr. on sitten se paha hemmo jonka katsominen onkin vähän kiusallisempaa touhua. Kyllähän sitä skitsoilua tietenkin on kiva vääntää, mutta kyllä tämä näyttelijä sittenkin kuuluu sinne Ally McBeal-osastoon.
Mielenkiintoisesta aiheesta on saatu väsättyä keskinkertainen enneunipläjäys. Aiheesta kiinnostuneille sillä voi olla jotain tarjottavaakin. Muuten kyseessä on välimaastoon sijoittuva trillerinpoikanen.
