Jos ensimmäinen Steve Martinin tähdittämä Vaaleanpunainen pantteri jätti puolivillaisen vaikutelman, elokuvan jatko-osa… Noh, ei se ainakaan tilannetta pahenna. Peter Sellersin koomikonkykyjen varaan rakennettu Vaaleanpunainen pantteri -leffasarja ei edustanut kovin monimutkaista elokuvataidetta, mutta ehkäpä se on juuri yksinkertaisuus, joka teki sarjasta mukavan katsoa. Samaan elementtiin luottaa myös tämä Martin-pantteri.
Vaaleanpunainen pantteri 2 edustaa nykypäivänä sinänsä harvinaista Hollywood-elokuvaa, ettei siinä esiinny vaivaannuttavaa alapäähuumoria tahi tuhanteen kertaan jo kaiken maailman juutuubeissa jauhettuja julkkisparodiaa. Elokuvan vitsit ovat vanhanaikaisia, mutta samalla miellyttävän retroja kuin mummin nuoruuden kengät ja helminauhat. Steve Martin solkkaa muka-ranskalaisella aksentillaan liki yhtä hauskasti kuin Peter Sellers aikoinaan. Hampurilaisesta tulee ämpyriläinen ja rikostutkimukset muuttuvat hetkessä vauhdikkaiksi, kun Martinin esittämä huippunuuskija Clouseau kompuroida koikkelehtii luontaisen vaistonsa voimalla kohti totuutta. Tällä erää Clouseau lähetetään osaksi kansainvälistä unelmatiimiä, jonka on määrä napata mestarivaras Tornado. Liukasliikkeinen varas on ehtinyt napata jo muun muassa Torinon käärinliinan ja ranskalaisten ylpeyden, Vaaleanpunainen pantteri -timantin. Koska Clouseaulla ja timantilla on yhteinen historia, hänet halutaan luonnollisesti juttuun mukaan, japanilaisen tietotekniikkaguru Kenjin (Matsuzaki), vuolassanaisen Pepperidgen (Molina) ja italialaisen keikari Vicenzon (Garcia) tueksi. Kuten tunnettua, Clouseaun antama tuki on kuitenkin yhtä vankkaa kuin hammastikku nostokurjen alla.
Vaikka elokuva on pullollaan hyviä näyttelijöitä Clouseaun aisapari Pontonia esittävästä Jean Renosta Bollywood-tähti Aishwarya Raihin, se ei välttämättä ole iloinen kokemus. Rainan huumori on sellaista, joka vaatii aivan omanlaisensa mielentilan. Joku voisi kuvailla sen vitsitasoa adjektiivilla väsynyt. Sitä paitsi jotkin ideat, kuten Clouseaulle poliittisesti korrektia käyttäytymistä opettava rouva Berenger (Tomlin), jäävät ärsyttävän irtonaisiksi kokonaisuuden kannalta. Vaikka hupia, niin verbaalista kuin fyysistäkin, on jaettu tasaisesti pitkin leffaa, Vaaleanpunainen pantteri 2 ei välttämättä naurata kertaakaan kestonsa aikana. Se on komedialle ikävämpi juttu. Toisaalta, eivät vanhankaan pantterisarjan leffat aina mitään kuoliaaksi naurattaneet. Sympaattisen tähtikaartinsa ja rennosti kulkevan tarinansa takia Vaaleanpunainen pantteri 2 ei tuottane useimmille katsojille ainakaan tuskaa. Se on hyppelehtiviin törkyparodioihin nähden kiva poikkeus komediarintamalla. Pliisu, mutta kiva.
