Siinä on jotakin ylevää, kun avaruuslaiva lipuu tumman avaruuden läpi. Ja kun samaisen laivan upseerit seisovat komentosillalla valmiina edistämään universumin rauhaa. Oijoi, on se sitten kaunista!
Television tieteissaagojen esitaatto Star Trek peittoaa ehkä hupaisuudessaan sitä myöhempään aikaan sijoittuvan Star Trek: The Next Generationin. Ei kuitenkaan voida kiistää, etteikö jälkimmäinen olisi ollut lopulta loistokkaampi ja sisällöltään fiksumpi. Toki alkuperäinenkin Star Trek -sarja ruoti omalla tavallaan erinäisiä yhteiskunnallisia ongelmia, mutta The Next Generation, TNG, oli vauhtiin päästyään aivan omaa luokkaansa. Harmillista kyllä tuohon vauhtiin pääsemiseen tarvittiin useampi kuin pari tuotantokautta. He, jotka erehtyvät tutustumaan TNG:iin aivan ensimmäisestä kaudesta alkaen, eivät välttämättä löydä siitä samaa nerokkuutta kuin he, joilla on ollut ilo tutustua myös sarjan myöhempiin kausiin.
Neljännellä kaudella uusi Enterprise miehistöineen on jälleen yhden askeleen kauempana tökeröistä yrityksistä tehdä originaalia Star Trekiä uudelleen. Nämä ovat Jean-Luc Picardin, hänen miehistönsä ja U.S.S. Enterprise-D:n seikkailuja, eivät 1960-lukulaisen James T. Kirkin ja hänen purtilonsa. 1990-luvun vaikutus näkyy sarjassa positiivisesti.
Alun perin 24.9.1990 esitetty kauden aloitus, The Best of Both Worlds, Part I, on jatkoa edellisen kauden lopetukselle. Se on osa pitempää tarinaa, jota jatkettiin myös myöhemmässä Star Trek: Nemesis -elokuvassa (2002). Kapteeni Picardia esittävä Patrick Stewart pääsee näyttämään, kuinka syvälle kunnon ammattilainen voi uida tähtilaivan kapteenin nahkoihin. Picard sulautetaan väkisin borgeihin, vihamielisiin teknodiktaattoreihin. Tarinan keskeisiä kysymyksiä ovat identiteetin kadottaminen ja fanaattinen usko johonkin mahdottomaan.
Monesti se, mitä tv-sarjassa tapahtuu, katoaa historiaan heti, kun asia on esitetty. Star Trekin mukaviin puoliin kuuluu, että rankat kokemukset muistetaan. Neljännen kauden toinen jakso (Family) parantelee niitä haavoja, joita borgit tekivät. Enterprisen miehistö pääsee lomalle, ja koko jakso eletäänkin kaukana avaruuden tähtikentistä. Perheen ja läheisten merkitys käydään läpi turhitta makeiluitta.
Muita huomionarvoisia jaksoja kaudella ovat mm. Suddenly Human, Devil’s Due, nimeltään ST-elokuvalta kuulostava First Contact, The Drumhead, Half a Life sekä The Host. Näistä Suddenly Human on muunnelma ns. susipoika-tarinasta. Oman erityisnäkökulmansa tarinaan tuo se, että tällä kertaa ihmislapsen (Allen) ovat kasvattaneet varsin erilaisessa kulttuurissa elävät muukalaiset.
Devil’s Due panee halvalla jumalallisia mahteja. Jakso on kohtalaisesti kirjoitettu, mutta aiheesta olisi voinut rakentaa vähällä vaivalla toki monipuolisemmankin. Ehkä tekijät ovat pyrkineet välttämään samanlaista epäonnistumista kuin ihka ensimmäisen Star Trek -elokuvan kanssa. Liika varovaisuus kuitenkin kostautuu, eikä lopputulos ole niin hyvä kuin voisi toivoa. Osassa viitataan hahmoon nimeltä Q (de Lancie), johon on tutustuttu aiemmilla kausilla. Hän on eräänlainen kujeileva jumala, pohjoismaisen Lokin tapaan.
First Contact käsittelee ihmisen ja alienien kohtaamista vaihteeksi jälkimmäisten näkökulmasta. Hyvän idean vesittää ainoastaan se seikka, että jakson alienit ovat kovin inhimillisiä. The Drumheadissa inhimillisyyttä taas kaivattaisiin lisää. Näyttelijä Jonathan Frakesin ohjaamassa episodissa puidaan oikeudessa asti ongelmaa, jota Picardin eettisen ja moraalisen näkemyksen mukaan ei todellisuudessa ole. Enterprise toimii taas vaihteeksi mainiosti kulissina asialle, jota ei meidänkään maailmassamme voi olla näkemättä.
Kauden loppupuolelta löytyvä Half a Life on yksi niistä jaksoista, jossa on vierailevana tähtenä Star Trekin luojan, Gene Roddenberryn vaimo Majel Barrett. Barrettin esittämä iloluontoinen Lwaxana Troi joutuu kovan paikan eteen, kun vieraan kulttuurin rituaalit eivät tunnu sopivan hänen ajatusmaailmaansa. Yhteentörmäystä vieraan kulttuurin kanssa käsittelee myös The Host -episodi. Kun tohtori Crusherin (McFadden) ihastus paljastuu hänelle itselleen muuksi kuin hän on luullut, on naisen luonto kovilla.
Hyvien jaksojen lisäksi kaudelle mahtuu myös huonoja, joko hölmösti kirjoitettuja, köyhästi ohjattuja tai surkeasti näyteltyjä – tai näiden yhdistelmiä. Moni tekijä on toki kehittynyt alkukausilta, mukaan luettuna näyttelijät (tätä todistaa esimerkiksi episodi Brothers, jossa Brent Spiner näyttää kyntensä niin androidi Datana kuin tämän Lore-veljenä, mutta myös androidien ”isänä”, tohtori Soongina). Se ei silti tarkoita, etteikö ns. takakylän kesäteatterimaisuus aina välillä pistäisi rumaa päätään esiin. Varsinkin vierailevilla tähdillä näyttää toisinaan olevan mielessä kuvitelma, että he ovat heittämässä keikkaa ”vain” jossain tieteishölmöilyssä.
DVD-julkaisun tekninen puoli on jokseenkin moitteeton. Kuva on, kuten tv-sarjalta odottaa saattaa, kokoa 4:3, ja hyvälaatuinen. Pahviboksi ei sisällä tekstitystä suomeksi, mutta ääniraita on selkeä, joten englannintaitoisia ei asia haitanne. Boksin viimeiseltä eli seitsemänneltä levyltä löytyy lisäksi jonkin verran extramateriaalia, joka maistunee ainakin trekkerille. Likipitäen (teknisesti) kaikki toiveet täyttävä paketti siis.
