Gozun katselemisen jälkeen kriittisemmätkin katsojat voivat todeta sen, että Takashi Miike on aikamme luovimpia ohjaajia. Miike on yksinkertaisesti nero. Suurin osa hänen elokuvistaan on erikoisia, outoja mutta takuuvarmasti omalaatuisimpia. Hänen elokuvansa ovat jo moneen kertaan rikkoneet elokuvakerronnan rajoja, eikä Gozu tee tässäkään asiassa poikkeusta. Voin rehellisesti sanoa, että elokuvan loppu on jotain, mitä en ole ikinä nähnyt tai olisi kuvitellut tapahtuvan. Miiken elokuvissa on parasta se, ettei tiedä mitä on luvassa.
Arvostelussa on luvassa spoilereita, joten jos et halua menettää mitään niin lue arvio vasta Gozun katselemisen jälkeen. Gozu toimii parhaiten siten, ettei tiedä mitä tulevan pitää.
Miike aloittaa elokuvansa rauhallisesti yakuza-pomojen tapaamisella, mutta vaihtaa vaihdetta isommalle, kun Sho Aikawan esittämä Ozaki lausuu ”What I´m about to tell you is all a joke, so please don´t take it seriously” –repliikin. Seuraavaksi hän kertoo, että ulkona oleva pieni koira on yakuza-koira, joka on opetettu hyökkäämään yakuzojen kimppuun (!). Tämän jälkeen hän hyökkää koiran kimppuun ja tappaa sen. Tämän johdosta Minami (Hideki Sone) määrätään tappamaan pomonsa, Ozakin, ja tästä alkaa Minamin ihmeellinen seikkailu. Ozaki kuolee matkalla auto-onnettomuudessa ja kaiken lisäksi katoaa. Minami aloittaa Ozakin ruumiin etsimisen pienessä kaupungissa, jossa kaikki ihmiset tuntuvat olevan outoja.
Kun ruumista ei löydy millään, Minami luulee Ozakin olevan kuollut ja kuopattu, kunnes eräs nainen ilmestyy ja väittää olevansa Ozaki. Minami ei usko tätä, mutta nainen tietää kaikki salaisuudet hänestä. Enempää ei elokuvasta voi paljastaa, tämä pitää kokea.
Gozun hahmot ovat jälleen kerran Miikemäiseen tyyliin omalaatuisia ja outoja. Läpi elokuvan saa tutustua toinen toistaan ihmeellisempiin hahmoihin, kuten yakuza-pomoon, joka saa erektion vain työntämällä kauhoja perseeseensä ja muihin outoihin hahmoihin.
Gozusta löytyy kaikessa sekavaisuudessaan erilaisia tarinoita. Gozu on tarina lojaalisuudesta että ystävyydestä, mutta myös homoseksuaalisuudesta. Näihin Miike lisää perverssiä huumoria ja ikimuistoisia kohtauksia. Kuitenkaan Gozu ei ole täydellinen. Yli kaksituntiseksi elokuvaksi se on liian pitkä, mutta toimii silti. Lopuksi on pakko vain todeta: Väisty David Lynch, täältä tulee Takashi Miike!
