Kuinka tekeekin pahaa katsoa elokuva, joka alkaa suoraan sanoen täydellisesti, mutta päätyy loppujen lopuksi keskivertoelokuvaksi. Legendaarisen Takashi Miiken ohjaama elokuva Ley Lines on juuri tällainen. Elokuva alkaa erittäin mallikkaasti ja luo kuvia Japanin yhteiskunnan rasismista ei-japanilaista verta omaaviin yksilöihin, mutta valitettavasti tämä asetelma ei pysy kauan pystyssä. Miike kylläkin yrittää tehdä kaikkensa saadakseen kaikki irti elokuvasta, mutta eihän mestari aina pysty onnistumaan.
Elokuvassa seurataan kolmea japanilaiskiinalaista sukua omaavia miehiä, jotka tekevät kaikkensa päästäkseen pois Japanista, aloittaakseen uuden elämän. Kerta he eivät pysty saamaan passeja laillisesti, joutuvat he turvautumaan laittomuuksiin. He matkustavat Shinjukuun, Tokioon, ja päätyvät työskentelemään huumeiden kanssa. Matkan aikana he kohtaavat Anita-nimisen huoran, josta loppujen lopuksi tulee heidän ystävä ja he muodostavat yhdessä eräänlaisen siteen. Ja kaiken tämän keskellä he haaveilevat pääsevänsä pois Japanista.
Kuten mainitsin, Miike ei ole parhaimmillaan elokuvassaan, mutta on silti luonut visuaalisesti hienon elokuvan. Myöskin Miiken itse-sensuroiva (kirosanat, genitaalialueet) tyyli on jotenkin hassua katseltavaa, mutta tämä liittyykin japanilaiseen elokuvakulttuuriin, erityisesti genitaalialueiden sensuroiminen. Eli dvd-julkaisu ei ole leikattu versio, kun näkyy värjättyjä genitaalialueita, vaan Miike on tehnyt sen aivan itse.
Vaikkakin juonen kuljetus jää valitettavasti keskitasolle, ei se ole elokuvan pahin pisteiden pudottaja. Nimittäin henkilöhahmot jäävät hieman etäisiksi (erityisesti harmittaa Sho Aikawalle annettu vähäinen rooliaika), eikä katsoja pysty helpolla samastumaan heidän asemaansa. Tämä ei kuitenkaan tarkoittaisi sitä, että Ley Lines olisi täydellinen epäonnistuminen. Elokuva omaa omat hyvät hetkensä ja on mielenkiintoinen katsaus japanilaisen kulttuurin rasismiin, vaikkei elokuva onnistukaan tässä kovinkaan hyvin.
Ley Lines on Miiken Black Society Trilogyn viimeinen osa, johon kuuluvat Shinjuku Triad Society ja Rainy Dog.