Mikä on tärkeää tässä elämässä? Mitä voi ihminen tehdä? Onko Jumala olemassa? Miksi? Noita kysymyksiä pohtii kymmenen vuoden ristiretkeltä palaava Antonius Block (Max von Sydow), joskin hänen aseenkantajansa Jöns (Gunnar Björnstrand) ei moisille eksistentialistisille tuskille anna arvoa. Ruton raiskaamalla seudulla kaksikko kohtaa eloisan ilveilijän, Jofin (Nils Poppe) ja tämän elinvoimaisen vaimon (Bibi Andersson) ja lapsen (Tommy Karlsson). Matka on mukava ja hyvä seura saa Antoniuksen unohtamaan aina väliaikaisesti murheensa, mutta Kuolema (Bengt Ekerot) on kärsivällinen ja Antoniuksen harmiksi hyvä shakinpelaaja. Lopulta ritari palaa kotiin mukanaan keräämänsä saattue johon kuuluu seppä Plog (Åke Fridell) ja tämän kevytkenkäinen vaimo Lisa (Inga Gill).
Ingmar Bergmanin legendaarisen maineen omaava Seitsemäs sinetti on todellakin maineensa veroinen. Kyseessä on eeppinen, ahdistunut draama joka sijoittuu ankeimpaan aikaan ja paikkaan, mutta silti mukana on lämmintä huumoria, elinvoimaista rakkautta, lepoa auringossa ja maukkaita mansikoita. Silti kärsimyksen, viihteen ja uskon kysymykset ovat piinaavampia kuin mikään ja edes poltettava noita (Maud Hansson) ei pysty Blockin itselleen ottamaansa tuskaa lievittämään.
Max von Sydowin olemassaolon tuskan pystyy tuntemaan ja tanssinsa alkaessa hän yhä kysyy kysymyksiä, vaikka Kuolema itsekään ei niihin vastausta tiedä. Gunnar Björnstrand tämän aseenkantajana on kyynisyyden, maailmallisuuden ääni, pitää lupauksensa ja tietää seuraukset. Benget Ekerotin suoritus Kuolemana on paitsi piinaavan ehdoton, myös pikimustaa huumoria sisältävä ja Gunnar Fischerin kuvaus yhdistettynä Erik Nordbergin uhkaavaan musiikkiin ei heikennä Kuolemaa yhtään. Hän on ilmiselvästi hieman kyllästynyt Blockin peliin, joskin myös säästää sen jonka Block osoittaa pelastamisen arvoiseksi.
Nils Poppe ja Bibi Andersson ovat elinvoimainen, vahva ja terve pariskunta joiden elämää eivät vaivaa eksistentialismin vaikeudet tai uhat. Iloinen näyttelijäseurue etenee pienien ilojen ja surujen säestyksellä ja siihen Åke Fridellin esittämä kiukustuva seppä moukareineen on vain pieni kiusa. Inga Gill Plogin vaimona on suorasukaisen eroottinen hahmo ja sellaisena Plogin kiivaan kiintymyksen kohde.
Vaikka tarinan aihe on äärimmäisen painavaa tekstiä ja loppu päähenkilöiden kannalta synkkä on sen sävy silti lämmin, eloisa ja herkkä. Kuolema on kaikkialla, mutta elämä on arvokasta ja siitä on voitava nauttia ja vain narri voi nauttia siitä puhtaasti. Ääriraskas runollisuus kohtaa kevyen ilveilyn ja kokonaisuus on yhtä järkähtämätön ja ehdoton kuin Kuolema.
