Michael Douglas on tällä kertaa tuo vääryyttä kärsivä omia teitä kulkeva poliisimies jolla on ne tutut probleemat: perse auki, duunissa ongelmia jne.. Sisäisen tutkinnan osasto on äijän perässä kavalletun rahasaaliin takia. Äijä todistaa parnsa kanssa (Andy Garcia) eräänä kauniina päivänä baarissa Japanilaisen mafian välienselvittelyn jossa pari nipponilaista saa surmansa. No murhaajahan saadaan samantien kiinni ja poliisisankarimme joutuvat saattokeikalle Japaniin. No hommahan kusee pahemman kerran ja saatettava pääsee karkuun. Kun nyt vieraalla maaperällä ollaan niin pojat päättävät hoitaa keikan loppuun. Vastassa on tietenkin sellainen Yakuza-meininki että hommat ei tulekkaan sujumaan ihan niin yksinkertaisesti.
Musta Sade on Ridley Scottin ikioma osuus loputtomassa poliisielokuvien suossa. Valitettavasti tekoaika sijoittuu 80-luvun lopulle ja se näkyy hemmon työssä hieman liikaakin. Elokuva on kuin Miami Vice Blade Runnerin kulisseissa. Futuristisen ja visuaalisen miljöön korvaa vain mustanpuhuva Tokio. Hienon visuaalisuuden lisäksi se vain ei pysty tarjoaamaan katsojalle yhtikäs mitään uutta. 80-luvun yltiöpäinen makeilu, typerine hiustyyleineen antavat ikävän lisämausteen. Poliisipari muodostuu rähjäisestä systeemin vastaisesta taistelijasta (Douglas) ja Garcian esittämästä jupista, joten eiköhän elementitkin ala olla jo liiankin tuttuja…
Henkilöhahmot ovat käsittämättömän yksiulotteisia ja asenne japanilaisten suhteen on tietenkin arvattavissa. Douglas tietenkin tarvitsi myös yhden tällaisen tarinan portfolioonsa, niin kuin jokainen hollykylän varteenotettava miesnäyttelijä, joten se siitä. Yllättävänkin heikko juoni pilaa muuten potentiaalisen ja vahvojakin hetkiä vilauttelevan kyttäelokuvan mahdollisuudet onnistua. Ihan peruspoliisileffana tarina menee, mutta siihen se jää, eikä enää todellakaan välttämättä kestä kovin montaa katselukertaa.
80-luku oli Ridley Scottille huonoa aikaa. Äijä sai suollettua ulos ehkä kolme kohtalaista elokuvaa joita ei edes voi verrata hemmon huipputuotoksiin. Valitettavasti tämän elokuvan kohdalla voidaan vain todeta että se mikä visuaalisuudessa voitetaan, älyssä hävitään. Lopun tehokas rymistely antaa hieman anteeksi alun tosikkomaiselle pyristelylle ja osittaiselle pitkäpiimäisyydelle. Odotus palkitaan sopivalla annoksella väkivaltaa. Peruskamaa paremman puutteeseen.
